Mikään ei ole pysyvää paitsi muutos
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
Tiivistelmä
Kirjallisessa opinnäytteessä minä kerron matkastani Syyriasta Suomeen ja kuvailen, minkälaisten vaiheiden kautta löysin teatterin. Nämä vaiheet ovat minulle näyttelijänä tosi tärkeitä, koska ne tarinat ovat täynnä elämää.
Menneisyyteni on tukipilari, joka kantaa minua näyttelijänä lavalla. Mielessäni on varastossa muistoja, joita voin ottaa käyttöön, kun tarvitsen niitä. Jokaisella näyttelijällä on aarrearkku. Mitä timantteja ja kultaa sieltä löytyykin, ne ovat sen näyttelijän elämänrikkaus. Tietoa voi ammentaa kirjoista, elämänviisaudesta ja menneisyydestä. Minun menneisyyteni on täynnä helmiä, joilla voin helposti erottautua muista ja minun mielestäni tekee minusta ainutlaatuisen.
Kaikki, mitä kuvailen ja kerron opinnäytteessä, tapahtuu minun mielessäni yhden koulupäivän aikana ja yhden tunnin harjoituksessa Chekhov-tekniikan kurssilla, jonka opettaja on Marjo-Riikka Mäkelä. Käsittelen aikaani Syyriassa ja sen jälkeen matkaani näyttelijäksi Teatterikorkeakoulussa. Käyn myös keskusteluja Uras-nimisen hevosen kanssa. Lopuksi palaan vielä keskustelemaan Chekhov-tekniikasta Marjo-Riikka Mäkelän kanssa. Työni käsittele raskaita teemoja, mukaan lukien väkivaltaa ja intensiivisiä tunnekuvauksia. Kun aloitin opinnot, minusta tuntui, että suomen kielen osaamiseni oli kerrostalon alimmassa kerroksessa, ja oli kuin kurssikaverini olisivat kattoterassilla, ja minä yrittäisin juosta sinne. Olen viiden vuoden aikana oppinut suomen kieltä ja kulttuuria. Aina, kun saan tarjouksen teatterilta suomenkielisestä roolista, innostun suomen kielestä enemmän. Unelmoin, että voisin näytellä sellaisia suomalaisia henkilöitä kuin Tapio Rautavaara. Olen tutustunut omaan ääneeni. Osaan laulaa, puhua lavalla ja artikuloida. Ennen kuin pääsin Teatterikorkeakouluun, en ollut laulanut koskaan.
Olen oppinut näkemällä ja toistamalla ja tekemällä harjoitteita. Olen myös oppinut tuntemaan itseni paremmin näyttelijänä. Pystyn tunnetyöskentelyyn, kehottamaan tunteita tulemaan, kun roolihenkilö tarvitsee niitä. Olen oppinut koulussa fyysistä työskentelyä.
Minä voin käyttää tunnemuistoja näytellessäni, mutta tekniikka auttaa käyttämään niitä tarkoituksenmukaisesti. Kun tehdään kakku, ei välttämättä laiteta valkosipulimaustetta siihen, vaikka se onkin hyvä mauste, mutta se ei sovi kakkuun. Kaikki tunteet eivät sovi joka kohtaukseen.
Olen oppinut katsomaan ja kuuntelemaan toisia ja keskustelemaan. Teatterikorkeakoulussa olen saanut kavereita, joiden kanssa voin kehitellä ideoita, jotka pääsevät teatteriin. Yksin ei liiku minnekään. Olen oppinut tästä koulusta, että teatteri tapahtuu ryhmässä ja nyt olen osa ryhmää Teatterikorkeakoulussa.
Olen päässyt kouluun betoniseinäksi, mutta nyt olen muuttunut kevyeksi hiekaksi. Kevyt hiekka liikkuu koko ajan.