Hymnologian peruskurssi

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
1991
kirja

Verkkojulkaisu

Tiivistelmä

Liturgisen laulun opetus on perinteisesti kuulunut kirkkomuu­sikoiden koulutuksen perusaineisiin ja toiminut siten pohjana koko liturgisen musiikin opetukselle: jumalanpalvelussoitolle, urkuimprovisaatiolle ja käytännön harjoituksille. Tultuani Sibelius-Akatemiaan kirkkomusiikin lehtoriksi syksyllä 1983 toimenkuvaani sisältyi liturgisen laulun opetus. Ryhdyin opettamaan "vanhan systeemin" mukaisesti, jolloin sävelmät käytiin läpi virsikirjan numerojärjestyksen mukaisesti. Pian ha­vaitsin, ettei tämä käytäntö antanut opiskelijoille riittävää ko­konaiskuvaa virsikirjamme sävelmähistoriallisesta kehity k­sestä. Toinen ongelma syntyi tilanteissa, joissa olisin halunnut laajemmin esitellä tietyn virsikirjan sisältöä tai yksittäisen virren vaiheita. Tämä ei käynyt, koska virsihistoria kuului hymnologian opetuksen piiriin. Niinpä olin kypsä siirtymään uudentyyppiseen opetustapaan, jossa virsisävelmien ja virsi­historian opetus, ts. liturgisen laulun ja hymnologian opetus yhdistetään yhdeksi opintokokonaisuudeksi. Hymnologian peruskurssi rakentuu kahden teeman - yleisen virsihistorian ja suomalaisen virsikirjan historian esittelylle. Yleinen virsihistoria etenee historiallisten aihekokonaisuuksi­en mukaan. Niinpä esim. 1600-luvun yhteydessä käsitellään ensin ao. vuosisadan virsirunoutta ja sitten sävelmistökysy­myksiä. Yksittäisten virsien kohdalle on lisätty, silloin kun se on mahdollista, myös tekstin tai sävelmän alkuperäinen nimi. Suomalaisen virsikirjan historiaa tarkastellaan eri virsikirjojen perspekstiivistä korostaen niiden merkitystä uudelle suomen­kieliselle virsikirjalle. Niinpä esim. Vanhan virsikirjan yhtey­dessä on lueteltu ne nykyisen virsikirjan (1986) virret, jotka on ensimmäistä kertaa julkaistu vuoden 1701 virsikirjassa. Myös suomalaisen virsikirjan historian tarkastelussa on pyritty muo­dostamaan laajoja aihekokonaisuuksia kuten koraalitoisinnot ja koraalikirjat sekä herätysliikkeiden laulukirjat. Koraalikir­jojen esittelyyn on mukaan liitetty luettelo 1700- ja 1800-luvulta säilyneistä käsinkirjoitetuista koraalikirjoista, koska sellaista ei tähän mennessä ole ollut saatavilla. Hymnologian peruskurssi on laadittu ensisijaisesti kanttori­koulutusta silmällä pitäen. Mutta kirjan sisältö tarjoaa hyvät lähtökohdat myös seurakunnissa ja kouluissa annettavalle vir­sikasvatukselle. Tästä syystä kunkin aihekokonaisuuden lop­puun on liitetty suppea kirjallisuusluettelo sekä kirjan loppuun näytteitä vanhoista virsi- ja nuottikirjoista.

ISBN

978-952-329-221-5

Aihealue

OKM-julkaisutyyppi

Emojulkaisu

Lehti

Julkaisusarja

Kirkkomusiikin osaston julkaisuja|2

ISSN

0787-7838

DOI

Saavutettavuusominaisuudet

Ei tietoa saavutettavuudesta