Tulin kuin tulikipuna : Larin Parasken runolauluopissa

Sibelius-Akatemia
2012
Tohtoritutkinto. Taiteilijakoulutus

Verkkojulkaisu

Tiivistelmä

Tohtorintutkintoni tavoitteena on ollut syventää sekä yleistä tietämystä että omaa käsitystäni inkeriläisestä kalevalamittaisesta laulutavasta, myös yksin lauletusta ja esitetystä runolaulusta. Oma kehitykseni runolaulajana on johtanut konserttisarjan edetessä kykyyn tuottaa ja improvisoida inkeriläistä lyriikkaa ja melodiikkaa. Koen muuttaneeni itse Larin Parasken ja muiden inkeriläisten runolaulajien ”ihon alle”, tulleeni itse Paraskeksi. Tavoitteenani on ollut päästä tarkkailijan, tutkijan ja kuulijan asemasta tuottajan, välittäjän ja tunteiden tulkitsijan rooliin. Larin Paraske oli inkeriläisistä runolaulajista kuuluisin ja saavutti kansantaiteen ikonin aseman jo aikalaistensa keskuudessa. Omassa tutkinnossani Larin Paraske on ollut innoittajana ja esikuvana matkallani runolaulajan universaaliin mielentilaan; flowhun, jossa voin tuottaa ja improvisoida runolaulua sykähdyttävästi, vahvasti ja väkevästi kuin Inkerin laulajat aikanaan, kaikkia runolaulun tyylipiirteitä ja mittasääntöjä — tieten tai tiedostamatta, automaatioksi muuttuneena — kunnioittaen. Viiden tohtorintutkintooni kuuluvan konsertin sarja on ollut seuraavanlainen: 1. Metsän sävel, Q-teatteri 21.1.2007 2. Jyrki — akkuusmusiikkia Inkeristä, Stoa, 21.4.2007 3. Tarkka pää, tania mieli, Temppeliaukion kirkko, 23.9.2008 4. Rautamuurahainen, Koko-teatteri, 23.8.2009 5. Minä, Paraske, Helsingin Tuomiokirkon Krypta, 28.2.2012 Tohtorintutkintooni kuuluva kirjallinen osa koostuu kolmesta erilaisesta osasta: projektikuvauksesta, kolmannen konserttini koko partituurista sekä runokirjasta Kulje mulle yön valona.

ISBN

Aihealue

OKM-julkaisutyyppi

Emojulkaisu

Lehti

Julkaisusarja

Sibelius-Akatemian kansanmusiikkijulkaisuja|20

ISSN

2489-8163

DOI

Saavutettavuusominaisuudet

Ei tietoa saavutettavuudesta