we are monsters, monsters always return

Abstract

tiivistelmä

Tein kuvataiteen maisterin opinnäytteeni Kuvataideakatemialle vuonna 2025. Opinnäytteeseen kuului sekä taiteellinen, että kirjallinen osa. Taiteellinen osa oli suurikokoinen veistosinstallaatio Fisting Forest, joka sijoittui Kuvataideakatemian aulaan osana Kuvan Kevät 2025 -näyttelyä. Sen lisäksi näyttelyssä oli kaksi muuta teostani; Kuva/Tilassa esillä ollut Into the Night -puuveistos ja Right Hand (Slaughter) -niminen puuveistos, joka oli esillä Myllytorilla lasivitriinissä. Fisting Forest oli kuitenkin pääasiallinen lopputyöni, ja keskityin myös opinnäytteen kirjallisessa osassa siihen.

Fisting Forest oli noin 18 neliön kokoinen installaatio, joka koostui enimmäkseen puusta rakennetuista veistoksista. Veistokset olivat kooltaan 10 senttimetristä aina seitsemään metriin korkeita. Löydetyn puumateriaalin lisäksi käytin veistoksissa laajaa skaalaa erilaisia materiaaleja, kuten eri tavoin työstettyä metallia ja metallivaluja; silikoni- ja lateksivaluja, sekä paljon ready-madea. Ready-madesta voisi mainita nippusiteet, kettingit, sideharson, sekä alumiinifolion ja hologrammiteipin. Fisting Forestin veistokset esittivät löyhästi puita, ja niistä rakentui metsän kaltainen installaatio. Puuveistosten pintaan kaiversin ja kirjoitin tekstin palasia – useimmiten englanniksi, mutta joitain myös suomeksi.

Lopputyössä tärkeiksi teemoiksi nousivat teoksen tekemisen prosessi, aika, kädet, kauhu ja teksti veiston materiaalina. Käyn näitä läpi kirjallisessa osuudessa, jonka kantavaksi teemaksi nousi todellisuudeen ja ajatteluun syntyvän reiän etsiminen. Ajattelen reikää filosofisena särönä todellisuudessa, joka rikkoo tekemisen ja ajattelemisen virran. Kun missä tahansa törmää reikään, se antaa mahdollisuuden kääntyä uuteen suuntaan. Reiän olemassaolo on samaan aikaan mahdoton ja mahdollinen, ja sen paradoksaalinen luonne kiehtoo myös taiteellisessa mielessä.

Kirjallisessa osassa sidon lopputyöni nykytaiteeseen etenkin lyyrikoiden ja kirjoittajien kautta. Lähdin purkamaan ajatteluani tekstilähtöisesti: halusin kirjoittaa opinnäytteen vähän päiväkirjamaisella, sekavan vapaalla tavalla luodakseni realistisen tai rehellisen kuvan taiteellisesta ajattelustani. Nimenomaan teksti ja sen materiaalisuus sitoo taiteellisen osan yhteen kirjallisen opinnäytteen kanssa.

Lopputyöprosessin aikana ajatteluni ja visuaalinen kieleni tuntuivat löytävän jonkin uuden ja sopivan tavan olla. En ollut esimerkiksi työskennellyt puun kanssa melkein ollenkaan, ennen kuin yhtäkkiä aivan sattumalta rakastuin siihen puunveistokurssilla – ja päädyin tottakai heti tekemään puusta jättimäisen lopputyön. Sekä taiteellinen, että kirjallinen osa syntyivät jotain äärirajoja etsimällä, kokeilemalla ja venyttämällä. Veistin ilosta ja rakkaudesta, kirjoitin tuskasta ja rakkaudesta.

Kuten taiteellinen osuus, ei kirjallinen opinnäytekkään tule mihinkään definitiiviseen lopputulokseen taiteesta, ja siis sehän nyt on muutenkin ihan mahdotonta. Kiemurtelen jossain prosessin tärkeyden ja keskeneräisyyden ikuisuuden liepeillä, ne ovat yhdet taiteellisen kehittymiseni kantavat tekijät. Tai tukipuut. Eli jotain tällaista vois sanoa vielä loppuun: “Stand together yet not too near together: For the pillars of the temples stand apart, And the oak tree and the cypress grow not in each other's shadow.” (Kahlil Gibran: The Prophet, 1923)