Lelu - Tanssijan näkökulmia esineiden käsittelyyn

Abstract

Kirjallisessa opinnäytteessäni käsittelen tanssijan näkökulmasta taiteellista suhdettani esineisiin. Hyväksymällä lähtökohdaksi taiteen ja leikin samankaltaisuuden, pohdin ja reflektoin esineiden käsittämistä taiteellisessa työskentelyssäni leluina. Käytännön esimerkit ovat opinnoistani tanssijantaiteen maisteriohjelmassa vuosina 2019-2021: soolodemosta Prinsessapäiväkirjat, Sonja Jokiniemen opettamalta kurssilta, taiteellisesta lopputyöstäni Huldra sekä itsenäisestä studiotyöskentelystä. Lelututkija Katriina Heljakan väitöskirja ja muut hänen kirjoittamansa tekstit kulkevat mukanani läpi työn. Ne toimivat reflektiopintana suhteessa muihin lähdemateriaaleihin. Työn rakenne on inspiroitunut Katriina Heljakan määrittämistä lelun elinkaaren neljästä vaiheesta, jotka ovat wau, flow, sekundäärinen wau ja (jälki)hehku. Työn ensimmäinen osa käsittelee lelun määritelmää sekä muita työlleni keskeisiä käsitteitä. Ydinkysymys on, kuinka esineestä tulee taiteellisessa käytössä lelu. Pohdin asiaa niin tanssijan kuin katsojan näkökulmasta. Keskeinen havaintoni on, että tullakseen leluksi esine tulee käsittää ensin käyttötarkoitukseltaan avoimena, jolloin siihen voi muodostua fyysisen tai muunlaisen käsittelyn kautta erityinen ruumiillinen ja taiteellinen suhde. Toisessa osassa painotus on tanssijantaiteellisessa työskentelyssä. Pohdin esimerkkien avulla esineen paikkaa ja merkitystä ensin tanssijan ja koreografin välisessä kommunikaatiossa ja sen jälkeen tanssijan itsenäisessä taiteellisessa työskentelyssä. Tarkastelen esineen käsittelyä leluna vertaillen konkretiaa ja mielikuvallisuutta tanssijantaiteessa. Hahmotan näitä sekä vastakkaisina että usein toisiinsa kietoutuneina lähtökohtina. Pohdin myös lelun toiseutta Martin Buberin Minä-Sinä ja Minä-Se - käsitteiden kautta. Lopuksi pohdin, laajentaako vai kaventaako lelu tanssijantaiteen mahdollisuuksia. Kolmas koostuu kahdesta luvusta. Ensimmäinen luku käsittelee esineen valinnan intuitiivisuutta sekä sukupuolen ja komiikan teemoja taiteellisten esimerkkien kautta. Perustelen lähteiden kautta, että esineen valinnassa voi olla sekä monia kulttuuriin ja biologiaan liittyviä tasoja kuin myös henkilökohtaisia taiteellisia mieltymyksiä ja kaipauksia. Toinen luku käsittelee esineiden kaltoinkohtelua taiteen kontekstissa oman taiteellisen työni, psykoanalyyttisen ajattelun ja jungilaisen leikkiterapian, taidekasvatuksen tutkimuksen sekä julkisen taidekeskustelun kautta. Pohtimalla lähteiden avulla taiteen ja todellisuuden välistä suhdetta, hahmotan käsityksiäni taiteilijan vastuusta. Keskeinen havaintoni on se, kuinka esineiden avulla voi käsitellä sellaisia asioita sellaisilla tavoilla, jotka eivät olisi ihmisten kanssa mahdollisia tai todennäköisiä. Neljäs osa on työtä reflektoiva ja muodoltaan tajunnanvirtamainen epilogi, jossa esitän taiteellista kirjoittamista lähenevän ilmaisun kautta loppupäätelmäni. Epilogin myötä työ ikään kuin liukenee pois.