Jaakko Linjama pedagogina : urkuteokset oppimateriaalina

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
2018
Kirjallinen työ
seminaarity_lopullinen_copy2_2.pdf
seminaarity_lopullinen_copy2_2.pdf - 173.12 KB

Verkkojulkaisu

Tiivistelmä

Tutkimuksen tarkoitus on tarkastella Jaakko Linjamaa pedagogina. Tutkin hänen urkusävellyksiään pedagogisena materiaalina ja selvitän, millä tavalla ne kehittävä urkuoppilasta teknisesti ja musiikillisesti. Käyn läpi myös Linjaman elämänvaiheita, kuinka hän kasvoi säveltäjäksi ja tuli tunnetuksi olympiahymnisävellyskilpailun voiton myötä. Tutkimuslähteinä olen käyttänyt Jaakko Linjamasta kirjoitettuja kirjoja, joiden tekijöistä Pirkko Randell ja Jouko Linjama ovat Jaakko Linjaman lapsia. Olen myös haastatellut Jouko Linjamaa. Taustamateriaalia löysin myös Jan Lehtolan Jaakko Linjama Organ Works -levystä, joka sisältää kaikki Jaakko Linjaman urkusävellykset. Urkusävellyksistä minulla oli käytössäni käsikirjoituskopiot. Tutkimuksessa muodostuu kuva taitavasta, omia vahvuuksiaan hyödyntävästä pedagogista, joka osasi suhtautua humoristisesti oppilaidensa edesottamuksiin. Linjaman urkusävellyksistä löytyi pedagogista materiaalia aina D-tasosta B-tason urkureille. Sävellyksissä korostui polyrytmiikan hallinta ja erilaisten soinnillisten sävyjen aikaansaaminen. Paikoin Linjaman sävellykset tarjoavat myös virtuoosisuutta.

ISBN

Aihealue

OKM-julkaisutyyppi

Emojulkaisu

Lehti

Julkaisusarja

ISSN

DOI