Mukavuuskohina : hiljaisuuden kompositio ja kohinat esityksen äänisuunnittelussa

Abstract

Kirjallisessa opinnäytteessäni tarkastelen mitä käsite mukavuuskohina voisi olla esittävien taiteiden äänisuunnittelun kontekstissa. Mukavuuskohina jäsentyi opinnäytteeseeni kahdelle eri tasolle: esityksen tasolle ja äänimateriaalin tasolle. Eri tasoilla mukavuuskohinan toiminta on luonteeltaan erilaista.

Esityksen tasolla pohdin mukavuuskohinan dramaturgiaa ja hiljaisuutta. Esittelen hiljaisuuden komposition, joka on äänisuunnittelijan luoma ja määrittelemä esityksen hiljaisuus. Tarkastelen myös termiä esityksen ilmasto, jossa ajattelen esityksen äänien sijaitsevan yhdessä muiden esityksen maailmaa rakentavien elementtien kanssa. Esityksen ilmastossa sijaitsevat myös esityksen tunnevireet ja tunnelmat, joita mukavuuskohinoilla voidaan muokata. Esityksen tasolla mukavuuskohinan toiminta liittyy hiljaisuuteen, esityksen signaali-kohinasuhteeseen ja esityksen ilmaston luomiseen.

Äänimateriaalin tasolla esittelen miten mukavuuskohinaa voi lisätä digitaalisiin äänimateriaaleihin erilaisten praktiikoiden kautta. Näitä olen esitellyt seuraavien otsikoiden alla: kintsugin tavoin korjattu ääni, ei-musiikillisilla äänillä kerrostettu ääni ja helposti särkyvä ääni. Kirjoitan miten kohinat ovat päätyneet osaksi äänentuottamisen praktiikkaani analogisten tallennusvälineiden kautta, sekä siitä, miten mukavuuskohina digitaalisissa tallennusvälineissä on lähes aina esteettinen valinta. Äänimateriaalin tasolla mukavuuskohina tuo ääneen lisää kerroksia, ja samalla se on osaltaan vaikuttamassa esityksen ilmaston olosuhteisiin.

Pohdin opinnäytteessäni onko yhtenä syynä kohinoiden kaipuulle digitaalisen teknologian saavuttama lähes optimaalinen signaali-kohinasuhde, jonka seurauksena analogisten tallennusvälineiden äänet ovat pitkälti kadonneet tallennetusta äänestä. Toisaalta ajattelen, että digitaalinen ääniteknologia on onnistunut kyvyssään kontekstualisoida ääni uudelleen vastaamaan laadultaan esimerkiksi analogiselle formaatille tallennettua ääntä.

Esittelen myös miten mukavuuskohina näyttämöllistyi opinnäytteeni taiteellisessa osiossa, monologiesityksessä Unentekijä (2025). Pohdin myös, miten taiteellisen osion työskentely ja havainnot jalostuivat lopulta kirjallisen osion sivuille.

Opinnäytteeni lopussa esitän, että mukavuuskohina äänimateriaaleissa on todennäköisesti osa suurempaa liikehdintää länsimaisessa taiteellisessa äänituotannossa 2020-luvulla, mutta esityksen tasolla hiljaisuuden kompositio ja esityksen ilmasto saattavat olla merkittävämpiä tarkasteltavia dramaturgisesta näkökulmasta myös tulevaisuudessa.