”Pelaaminen ilman ääntä on kuin jäisi yksin pimeään” : pelimusiikki ja sen mahdollisuudet musiikin oppimisessa

Abstract

Videopelien merkitys ja suosio ovat kasvaneet 2000-luvun kuluessa räjähdysmäisesti. Maailman muuttuessa kiihtyvää tahtia teknologia ja peliteollisuus kasvattavat yhä enemmän merkitystään niin nuorten kuin aikuistenkin keskuudessa. Tutkimuksessani tarkastelen sitä, miten pelimusiikki mielletään yleisesti ja musiikkikasvatuksen kentällä. Lisäksi tutkin myös sitä, millaista oppimista pelaamiseen voi liittyä formaaleissa ja informaaleissa ympäristöissä. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä avaan videopelien ominaispiirteitä, pelitutkimuksen ja pelimusiikin tutkimuksen tieteenaloja (ludologia ja ludomusikologia), sekä tarkastelen immersion ja flow-tilan käsitteitä suhteessa pelaamiseen.

Tutkimuskysymykseni ovat:

1) Miten pelimusiikki mielletään musiikinlajina ja taidekasvatuksen kentällä? 2) Millaista oppimista pelaamiseen liittyy?

Tutkimukseni menetelmänä toimii systemaattinen kirjallisuuskatsaus.

Tutkimustuloksissa nousee vahvasti esiin pelimusiikin kuuntelun ja seuraamisen yleistyminen pelaamisen ulkopuolella, mihin viittaavat esimerkiksi pelimusiikkiin erikoistuneet yhtyeet ja kokoonpanot, sekä erilaiset festivaalit ja tapahtumat. Suhtautuminen pelimusiikkiin on muuttunut myös kasvatuksen kentällä selkeästi avoimemmaksi. Tuloksissa ilmenee, että pelit voivat toimia monipuolisena oppimisen väylänä: pelejä voi käyttää konkreettisen tiedon ja taidon oppimiseen, mutta myös keinona oppia eri konteksteissa maailmasta, omasta suhteesta yhteiskuntaan ja paikasta siinä. Pelit myös kehittävät ja ylläpitävät kognitiivisia ja motorisia taitoja, sekä tukevat motivaatiota. Pelit tuovat musiikkikasvatukseen uusia sisältöjä ja lähestymistapoja oppilaita lähellä olevan aihepiirinsä avulla, mutta myös konkreettisesti erilaisten opetuspelien muodossa.