Hankala näyttelijä : feministinen puheenvuoro

Abstract

Kirjallinen opinnäytteeni on esiin astuminen, ulostulo, tilan ottaminen, puheenvuoro. Se on yritys ja hahmotelma, kurotus uuteen, unelmia. Pyrin avaamaan ajatteluani, sen prosessia häpeästä ja itseni pienentämisestä kohti olemista ilman ääriä. Teen jotain, mitä en ole aikaisemmin uskaltanut tehdä. Puhun ääneen. Minulla on asiaa. Kirjoitan kategorioista, jotka hallitsevat maailmaa ja sitä kautta teatteria. Rakennamme niitä toinen toisillemme tiedostamattamme, mutta olemme myös paljolti ympäristön armoilla. Koen kategoriat raja-aitoina. Ne tekevät elämästä jollain tavalla käsitettävää ja hallittavaa - määritelmät antavat meille tukipisteitä maailmankaikkeuden äärettömyydessä - mutta samalla ne vievät meiltä vapautemme. Kun haluan purkaa kategorioita, minun on ensin puhuttava niistä, tehtävä ne näkyviksi. Sen jälkeen häivyttää ne merkityksettömiksi. Sukupuoli on niistä suurin ja mahtavin, ahtain ja ehdottomin. Palaan työn alussa avainkokemukseen sukupuolittuneesta määrittelystä ensimmäisen vuoden laulutunnille, jossa opettaja tokaisee saavani äänelläni vain ”huoran rooleja”. Puran sen aiheuttamia hyvin kauaskantoisia tunteita, lukkoja ja tuolloin vielä nimetöntä ahdistusta. Kokemus toimii moottorina, joka avaa hiljalleen monikerroksista kerää kaksijakoisen sukupuolen ongelmallisuudesta, sitä ylläpitävistä rakenteista, niiden dikotomioista, normeista, vallasta, representaatioista, hierarkkisuudesta ja misogyniasta. Työssäni kulkevat rinnakkain teoria ja käytäntö, feministinen kirjallisuus ja omat kokemukset. Pyhitän yhden kokonaisen luvun Judith Butlerin ajattelulle sukupuolen rakentumisesta, sen performatiivisuudesta, konstruktioista ja dekonstruktioista. Kysyn, miten katsomme naista, miten katsomme miestä, mikä on naisellista, mikä miehekästä, mikä on minun paikkani ja tilani? Minkälaisia kuvia itsestäni näen ja toistan? Haastan myös lukijan kysymään itseltään samaa. Pohdin, voisiko taide olla rajoja rikkovaa, yhtä vahvempia kohtaamisia mahdollistavaa, sisälleen kutsuvaa eikä ulos sulkevaa, meitä yhdistävää eikä toiseuttavaa, valtarakenteita vavisuttavaa eikä vahvistavaa. Vaadin läpinäkyvyyttä, rakenteita tiedostavaa, sukupuolisensitiivistä keskustelua ja opetusta. Haluan teatteriin lisää moniäänisyyttä, pelottomuutta ja monipuolisempaa tekijyyttä. Teatterissa piilee valtava kapasiteetti, jota ei vielä käytetä. Pitkällisen ympäröivän maailman pilkkomisen ja havainnoimisen jälkeen käännän katseeni itseeni, syvälle sisimpääni. Puhun masennuksestani, sen syistä ja seurauksista, ja siitä vapautumisesta. Pidän sairaskertomustani tärkeänä kategorioiden vahingollisuuden paljastavana elementtinä. On niin paljon oppeja oikeasta ja hyvästä, väärästä ja huonosta, että ne peittävät helposti melullaan sisäisen äänen ja tahdon. Kirjallinen opinnäytteeni on matka, joka vie minut lopulta olennaisen ääreen. Näen aavistuksen siitä, mitä minä olen, ja voin olla, en enää, mitä minun odotetaan olevan. Myötätunto ja läsnäolo - itselleni ja muille – ovat kaiken ydin.