Rakenteelliset erot lasten harmonikoissa ja niiden vaikutus pedagogiikkaan

Abstract

Työssä tutkittiin lasten harmonikkojen rakenteellisia eroja, sekä niiden vaikutusta soitonopettajan työhön. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käsiteltiin harmonikan yleistä rakennetta, hyvää soittoasentoa ja rasitusvammoja. Tutkimukseen liitettiin myös aineistoja harmonikan rakenteellisten erityispiirteiden soveltamisesta pedagogisesta näkökulmasta.

Tutkimus suoritettiin laadullisena tutkimuksena puolistrukturoidun teemahaastattelun muodossa. Haastatteluihin osallistui kolme harmonikkapedagogia, joilla oli kokemusta lapsien ja nuorten opettamisesta.

Tuotetun aineiston perusteella lasten harmonikkojen merkittävämmät rakenteelliset erot liittyvät soittimen kokoon, diskanttikahvan asetteluun, remmien säätömahdollisuuksiin ja bassojärjestelmään. Nämä vaikuttavat opettajan työhön monella tasolla. Soittimien rakenteelliset erot aiheuttavat helposti sekaannuksia, niin yksilö- kuin ryhmätunneilla. Soittimien erilaisten rakenteiden takia opettajan on muistettava eri oppilaiden soittimien eroavaisuuksia ja muokata puhettaan aktiivisesti oppilaan mukaan. Tämä vie soitonopettajan kapasiteettia toimia soittotunneilla. Tutkimuksessa todettiin, että soittimen rakenteen standardisoinnille voisi olla perusteita, mutta samaan aikaan pitää ottaa huomioon, että esimerkiksi diskanttikahvan asettelulle on omat perustelunsa pedagogisen funktionsa takia.

Tutkimuksen aihepiiriä ei juurikaan ole käsitelty kirjallisuudessa, ja sen vuoksi työn voidaan katsoa olevan alalla relevantti. Tutkimus voisi toimia pohjustuksena laajemmalle harmonikkojen rakenteellisten erojen tutkimiselle.