Tärkeintä on varmaan löytää se oma ääni : kyselytutkimus kansanlaulun opetuksesta ammattitasolla

Tampereen yliopisto
2012
Seminaarityö, Kirjallinen työ
nbnfife201206045753.pdf
nbnfife201206045753.pdf - 1.58 MB

Verkkojulkaisu

Tiivistelmä

Työssä tutkittiin kansanlaulun opettamista ja opiskelua ammattitasolla. Tutkimuksessa koottiin tietoa kansanlaulun opettamisen ja opiskelun keskeisistä asioista. Työssä selvitettiin myös opettajien näkemyseroja sekä opiskelijoiden kokemuksia eri laulunopettajista sekä äänenkäytön opettajista. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kyselytutkimusta joka toteutettiin Webropol-ohjelmalla. Kyselyssä oli sekä monivalinta-, että avoimia kysymyksiä ja siihen vastasi 19 kansanlaulun opettajaa ja 25 kansanlaulun opiskelijaa. Tutkimustuloksissa tuli esille selkeitä pääpiirteitä kansanlaulun opettamiselle: Tärkeänä pidettiin oman äänen löytymistä ja omaa ohjelmistoa, perinteentuntemusta, säveltapailun hallitsemista ja säestyksetöntä laulua. Hyvän kansanlaulajan tulisi myös hallita laulamisen perustekniikka sekä kansanlaulun erikoistekniikoita. Opettajilla oli jonkin verran näkemyseroja opettamisen metodeista ja painopisteistä: Noin puolet opettajista koki erilaisten laulutekniikoiden opettamisen haastavaksi. Kolmasosa opettajista on erikoistunut tietyn tyylin opettamiseen, ja sallisi erikoistumisen myös opiskelijalle. Aikaisempien opettajien metodit ovat käytössä osalla opettajista. Opiskelijoiden vastaukset olivat samansuuntaisia kuin opettajien, mutta erojakin oli havaittavissa. Opiskelijat eivät halunneet keskittyä vain vahvuuksiinsa ja heidän vastauksissaan korostui äänenkäytön opiskelu ja hallitseminen opettajien vastauksia enemmän.

ISBN

Aihealue

OKM-julkaisutyyppi

Emojulkaisu

Lehti

Julkaisusarja

ISSN

DOI

Kuvaus

Instrumenttiopettajan pedagogiset opinnot [Sibelius-Akatemia].