Ala elää! : puheenvuoroja tanssipedagogiikan tulevaisuuden tekijöille

Abstract

Tanssipedagogiikka on maailmassa olemisen tapa. Se on kehollista tietoa ja kuuntelemista, dialogisuutta ja moninaisuuden tunnistamista, tilan avaamista sille, mikä vasta hahmottuu, ja toivoon ankkuroituvaa tulevaisuustyötä. Tanssipedagogiikka kurottaa tanssin opettamisen ja oppimisen kysymyksistä laajempiin yhteyksiin: esittävien taiteiden ja pedagogiikan risteyksiin, kasvatuksen ja koulutuksen käytäntöihin, taiteen ja tieteen kenttiin sekä niissä syntyviin uusiin verkostoihin. Näistä huokoisista yhteyksistä ala hengittää ja uudistuu. "Ala elää" on kehotus, jota ei voi toteuttaa toisen puolesta. Se viittaa aina uudestaan löytyvään kokemukseen kehollisuudesta, läsnäolosta, liikkeestä ja tanssista. Kehollinen toiminta voi havahduttaa meidät kokemaan: olen elossa! Samalla "ala elää!" on huuto tanssipedagogiikan puolesta. Tanssipedagogiikan elinvoimaisuus ei ole kiinni vain tiettyyn aikaan ja paikkaan sidotuista reunaehdoista. Kysymys tanssin, taiteen ja kasvatuksen merkityksestä on kulttuuria ja sukupolvia läpileikkaava, elävä ja kussakin ajassa muotoa ja ymmärrystä etsivä voima. Tämä kirja kokoaa yhteen monimuotoisia toimijuuksia ja rikkaita näkökulmia tanssipedagogiikan käytäntöihin kymmenen keskenään eriluonteisen tekstin kautta. Tekstit asettuvat moniääniseksi kudelmaksi ajasta, jolloin esittävien taiteiden pedagogiikkaa koetellaan samanaikaisesti laaja-alaisten muutosjännitteiden, ekologisten haasteiden, koulutuksen eriytymisen, arkea halkovan yhteiskunnallisen polarisoitumisen sekä pedagogiikan tulevaisuutta määrittävien arvojen ja rakenteiden puristuksessa. Käsillä oleva julkaisu kehottaa ennakkoluulottomuuteen ja yhteistyöhön: ehdotamme tanssipedagogiikkaa juuriin menevänä ja sieltä kohti uutta nousevana käytäntönä. Tanssipedagogiikan tieto ja toiminta kutsuvat henkilökohtaiseen kannanottoon ja vastaamiseen, näin syntyy vastavuoroisuutta ja dialogille avautuvia tiloja. Tanssipedagogiikka tarjoaa mahdollisuuksia yhteiselle tekemiselle ja kuvittelulle. Uudet suuntaviivat versovat vähitellen, kun tarkastelemme totuttuja toimintatapoja tuoreesti ja pidemmällä aikavälillä: ettei huomiomme jäisi kiinni seuraavaan haasteeseen tai olemassa oleviin epäkohtiin, vaan näkisimme yhdessä laajemmin, unelmoisimme ja rakentaisimme uusia suuntia kauaskantoisesti, moniulotteisesti ja vastuullisesti.