Vocal Painting kuoroimprovisoinnin välineenä
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
Tiivistelmä
Maisterintutkielmani tarkastelun kohteena oli Vocal Painting (VOPA). Se on Jim Daus Hjernøen kehittämä kuoromusiikkiin sovellettu merkkikielistö, jonka avulla kuoronjohtaja voi kommunikoida sanattomasti laulajille haluttuja musiikillisia määreitä, kuten äänenvoimakkuutta ja nuottien pituuksia. VOPA pohjautuu Walter Thompsonin luomaan, poikkitaiteelliseen Soundpainting -merkkikielistöön. VOPAn tavoitteena on mahdollistaa musiikin luominen reaaliaikaisesti yhdessä kuorolaisten kanssa. Johtaja voi joko esittää musiikilliset ideat itse tai antaa tilaa kuorolaisten improvisoinnille.
Tutkimukseni tarkasteli kuorolaulajien kokemuksia VOPA-menetelmästä, keskittyen etenkin kokemuksiin improvisaatiosta ja osallisuudesta menetelmän yhteydessä. Tutkimuskysymykset olivat:
1. Minkälaisia kokemuksia kuorolaulajilla on Vocal Painting -menetelmästä osana kuorotoimintaa?
1.1. Millaisia kokemuksia laulajilla on menetelmän käytöstä koskien improvisointia?
1.2. Millaisia kokemuksia laulajilla on menetelmästä suhteessa osallisuuteen?
Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä tarkastelen Soundpainting-menetelmää ja sen pohjalta kehitettyä Vocal Painting -menetelmää, ryhmä- ja kuoroimprovisaatiota sekä osallisuuden osa-alueita kuorotoiminnassa. Tutkimus oli laadullinen tapaustutkimus. Keräsin aineiston haastattelemalla kolmea laulajaa, jotka olivat osallistuneet Vocal Painting -menetelmää hyödyntävään kuorotoimintaan vähintään vuoden ajan. Analysoin aineiston laadullisen sisällönanalyysin keinoin.
Tulokset osoittavat, että VOPA on hyödyllinen työväline kuorolaisten musiikillisten taitojen kehittämiseen. Se sopii erityisesti rytmin ja harmonian hahmottamiseen sekä kuulonvaraiseen oppimiseen. Kuorolaulajat kokivat menetelmän käytön edistäneen sekä kuoron toimintaa, että laulajien musiikillista kehitystä. Lisäksi VOPAn koettiin vahvistaneen kuoron yhteisöllisyyttä. Toisaalta menetelmän käyttö herätti myös haasteita, kuten häpeän ja eriarvoisuuden kokemuksia, eikä musiikillisen luomisen vastuutehtävät jakautuneet tasaisesti kuoron sisällä. VOPA tarjosi mielekkään lähestymistavan improvisaatioon, mutta turvallisen luomistilan varmistamiseksi, kuoronjohtajan rooli koettiin keskeiseksi. Tulokset viittaavat siihen, että VOPA sisältää osallisuutta vahvistavia elementtejä, mutta samalla siihen liittyy riskejä toimijuuden kokemuksen rajoittumiselle. Kuoronjohtajan vastuulla on tasapainottaa tätä jakamalla luovaa valtaa ja vastuuta kuorolaisille.
Koska VOPAsta ei juurikaan ole aikaisempia tutkimuksia, tutkielmani on etenkin aiheen näkökulmasta merkityksellinen musiikkikasvatuksen ja sen tutkimuksen kentällä.