"Maasta se pienikin ponnistaa" - Urkuimprovisointi Suomessa 1800-luvun jälkipuoliskolla

Taideyliopiston kirjasto
2026-01-30
Kirjallinen työ

Pysyvä osoite

Verkkojulkaisu

Tiivistelmä

Työn aiheena on suomalaisen urkuimprovisoinnin historia 1800-luvun jälkipuoliskolla. Aikaisempaa tutkimusta nimenomaan improvisoinnin näkökulmasta ei ole juurikaan tehty, vaikka 1800-luvun lopun suomalaista urkukulttuuria on muuten tutkittu paljon varsinkin viime vuosina. Tutkimustehtävänä on selvittää, mitä suomalaisessa urkuimprovisoinnissa tapahtui tuona aikana, ja tarkentavina tutkimuskysymyksinä ovat seuraavat: Mitkä tekijät vaikuttivat urkuimprovisoinnin voimakkaaseen kehittymiseen Suomessa 1800-luvun jälkipuolella? Millaista urkuimprovisointi Suomessa tuolloin oli? Missä yhteyksissä urkuimprovisaatioita soitettiin? Tutkimusmenetelmänä on kirjallisen aineiston kriittinen lähiluku ja liturgista käyttötarkoitusta varten sävellettyjen suomalaisten urkumusiikin kokoelmien musiikkianalyyttinen tarkastelu urkuimprovisoinnin malleina. Tutkimuksen tuloksena syntyi jonkinlainen päätelmä, minkälaista suomalainen urkuimprovisointi on 1800-luvun lopulla ollut. Mahdollisia jatkotutkimusaiheita olisivat tarkempi analyysi tärkeimpien urkureiden improvisointimieltymyksistä erikseen ja myös heidän muistelmiensa ja sävellystensä julkaisu suomalaisen musiikinhistorian tutkimuksen näkökulmasta.

ISBN

Aihealue

OKM-julkaisutyyppi

Emojulkaisu

Lehti

Julkaisusarja

ISSN

DOI