Täysii! : lastenteatteri ja taiteellisen teatterin haaste

Abstract

Lopputyöni kirjallinen osio käsittelee lastenteatteria taiteellisena teatterina ja teatterin tekijän kiinnostuksen kohteena. Kyseenalaistan lastenteatterin marginaalisen aseman suomalaisen teatterin kentässä, etsin syitä sille ja pohdin tekijän näkökulmasta edellytyksiä tehdä taiteellisesti kunnianhimoista teatteria lapsille. Lastenteatterilla on riski uusintaa ajattelua, jossa lapset nähdään vähemmän arvokkaina kuin aikuiset. Tämä näkyy muun muassa lastentekstien pienempinä palkkiona kirjoittajille. Taustoitan omia kokemuksiani purkamalla länsimaisen kulttuurin lapsuuskäsitystä. Kerron ruotsalaisen lastenteatterivaikuttaja Suzanne Ostenin ajattelusta, ja pohdin lapsiyleisöjen ominaispiirteitä verrattuna aikuisyleisöihin muun muassa ironia-käsitteen kautta. Kesällä 2012 ohjasin Teatterikorkeakouluun kahden esityksen kokonaisuuden nimeltä Käärmeihmiset & Taikanaksutin. Käärmeihmiset myös kirjoitin itse. Luvussa kolme analysoin Käärmeihmisten tekoprosessia. Kirjoitan mm. yleisökontaktista ja esiintyjyydestä kyseisessä esityksessä. Pohdin myös aikuisten asemaa lastenteatterissa. Lastenteatterissa on aina välittäjä, vanhempi tai opettaja, joka arvottaa esityksen varsinaisen katsojan puolesta. Eräs lastenteatterin haasteista on ongelmallinen suhde pedagogiikkaan. Kokemukseni mukaan lastenesitykset sisältävät usein liikaa tai vääränlaista opettavaisuutta, ja suoranaista katsojan aliarviointia. Minulle silta lapsikatsojan ja aikuisen teatterintekijän välillä rakentuu vaivattomimmin leikin käsitteen kautta. Leikki yhdistää lapsia, aikuisia ja teatteria. Leikki on ollut minulle sekä konkreettinen työkalu harjoituksissa, että dramaturginen ja ideologinen työväline. Tein kesästä 2012 kevääseen 2013 esityskatsauksen, joka sisälsi 11 kotimaista lasten- ja nuortenesitystä. Kerron näistä esityksistä luvussa neljä. Lopuksi pohdin omia motiivejani lastenesitysten tekemiseen, sekä esitän joitain päätelmiä esityskatsauksesta. Koko lastenteatteri-käsite on monella tapaa ongelmallinen, koska siihen hyvistä pyyteistä huolimatta sisältyy oletus siitä, että lastenteatteri on jotain muuta kuin teatteri yleensä. Käytän mielummin ilmaisua teatteria lapsille, jolloin korostuu että kyse on teatterista, jonka pitäisi pystyä täyttämään samat laatukriteerit kuin muukin teatteri. Lopuksi esitän, että Teatterikorkeakouluun olisi saatava pitkäjänteistä lastenteatteriopetusta, jos lastenteatterin tasoa halutaan nostaa.