Omasta päästä : improvisaation synty kansanmusiikkipedagogiikan keinoin

Abstract

Aloitin kansanmusiikin perusopinnot vuonna 1983, jolloin Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osasto perustettiin. Suomalaisen muistinvaraisen musiikin olemassaolo elävänä perinteenä ja arkistoissa tuhansina äänitteinä ja nuotteina paljastui minulle vasta silloin. Kansanmusiikin improvisatorinen olemus ei kuulunutkaan pelkästään ulkopuolisille, kaukaisille kulttuureille, joihin olin aikaisemmin kuullut ja luullut sen liitettävän. Länsimaisen musiikkikulttuurimme takaa löytyi jotain aivan muuta kuin mitä olin aikaisemmin oppinut ja kokenut.

Kansanmusiikin osastolla 1990-luvulla tehty päätös ottaa improvisointi osaksi kansanmusiikin käsitettä on laajentanut kansanmusiikkiopiskelijoiden käsitystä improvisoinnista, mutta myös siitä, miten kansanmusiikkia voi soittaa, laulaa ja esittää. Lähestyn kirjallisen työn alussa kansanmusiikki-improvisaatiota kertomalla lyhyesti muutamien kansanmuusikoiden taiteellisten jatkotutkintojen improvisaatiota koskevista tutkimuksista.

Kirjallisessa työssä tarkastelen käsitettä omasta päästä soitto ja laulu[1] sekä taiteilijan että pedagogin näkökulmasta. Kolmenkymmenenviiden vuoden kokemus kansanmusiikin opettajana on antanut minulle kuvan siitä, mitä kansanmusiikin opetus voisi olla, ja vielä ajatuksia siitä, mitä sen pitäisi tulevaisuudessa olla.

Taiteellisen jatkotutkintoni metodeja ovat olleet esikuvien, oman itseni sekä oppilaitten kuuntelu ja havainnointi, opettaminen ja soittaminen sekä alan kirjallisuuden tutkiminen. Sen lisäksi työn edetessä olen löytänyt tärkeimmät vastaukset kysymyksiin kirjoitusprosessin aikana.

Taiteellisen jatkotutkintoni kirjallisen työn tavoitteena on ensinnäkin ottaa selvää, mitä lasten soittamat ns. omasta päästä laulut ja soitot ovat. Minulle avautui uudenlaisen tajunnan kautta, mitä lasten spontaani musiikki on omassa opetuksessani ja mitä sen merkitys kansanmusiikillisessa kontekstissa on. Lapsen spontaanit laulut kuuluvat oleellisesti siihen vaiheeseen, jossa hän alkaa tuottaa musiikkia omassa kulttuurissaan. Sitä voi verrata esimerkiksi muistinvaraisen musiikin maailmassa syntyneeseen runolauluun. Useissa tutkimuksissa lapsi nähdään lähtökohtana, jota pitää alkaa opettaa. Johtopäätökseni kuitenkin on, että lapsi ei ole jotain, mitä hän ei osaa vaan mitä hän osaa jo. Merkityksellistä on luoda opetustilanteessa olosuhteet, joissa tämä otetaan huomioon. Nämä ovat pedagogisen tutkimukseni tärkeimmät tulokset.

Pidin jatkotutkintokonserttini vuosina 2008–2013. Tutkin konserttien kautta, miten kansanmusiikin opiskelu muutti käsityksiäni musiikin tekemisestä, soittamisesta ja laulamisesta. Selvitän kirjallisessa työssäni, mistä omassa improvisoinnissani on kyse. Kerron, miten Heikki Laitisen kehittämä kansanmusiikkipedagogiikka vaikutti minuun, ensimmäisen vuosikurssin opiskelijaan. Soitto ja laulu saivat mielessäni toisenlaisen arvon ja merkityksen kuin mitä olin siihen mennessä oppinut tuntemaan. Kansanmusiikki on antanut minulle luvan suhtautua musiikin tekemiseen omakohtaisesti. Saan soittaa ja laulaa omalla äänelläni ja omalla tavallani. Historiallinen kansanmusiikki on täynnä esimerkkejä, musiikillisia esikuvia naisista ja miehistä, joille soitto ja laulu oli kuin toinen äidinkieli. Heidän elämänsä – ilot ja murheet – soi heidän sävelissään. Huomasin, että konserteissa annoin saman tapahtua myös minulle.

Kansanmusiikin estetiikan kautta musiikillinen maailmankuvani muuttui täydellisesti. Nuoruuden unelma muuttui todeksi. Löysin itselleni merkityksellisen tavan improvisoida, soittaa omasta päästä. Löysin oman musiikkini.

I began my bachelor’s studies in folk music in 1983 when the Sibelius Academy’s Folk Music Department was established. It was not until then that I learned about the living oral tradition and the thousands of archived recordings and music sheets of Finnish folk music. The improvisatory nature of folk music was not, after all, an exclusive feature of distant cultures as I had earlier learned and imagined. Finland’s Western music culture had depths that I had never encountered or experienced.

In the 1990s, the Folk Music Department decided to include improvisation in its definition of folk music. This decision reformed the folk music students’ ideas of improvisation and the ways in which folk music can be played, sung, and performed. I will approach folk music improvisation in this study by briefly describing the research into improvisation that has been conducted by certain folk musicians in the context of their doctoral studies.

In this thesis, I will discuss the concept of ‘making music from one’s own head’ from the viewpoints of an artist and a teacher. My 35-year-long experience of teaching folk music has given me ideas about what folk music teaching could be and should be.

For this artistic doctoral degree, I applied the following methods: observing and listening to my folk music idols, myself, and my students; teaching and playing folk music; and delving into the relevant literature. I discovered the most important answers to my research questions during my writing process.

The primary goal of my artistic doctoral thesis is to discover what making music from one’s own head entails for children. Through my work with children, I have experienced a new realisation of what children’s spontaneous music-making means to my own teaching and what it means in the folk music context. Spontaneous songs are a feature of a phase in children’s development in which they begin to make music in their cultural context. These songs compare to runo songs from the world of the oral music tradition. Many studies view the child as a starting point for instruction. My finding, however, is that children are not defined by what they cannot do; instead, they are defined by what they already know how to do. This must be taken into account when creating a teaching context. The preceding information sums up the most important results of my research.

I gave my doctoral concerts between 2008 and 2013. In the concerts, I explored how studying folk music has changed my ideas of making music, playing music, and singing. In my thesis, I describe my improvisation process. I recount how Heikki Laitinen’s folk music pedagogy influenced me when I was a first-year student. For me, playing music and singing assumed a new value and meaning. Folk music has allowed me to have a personal relationship to music-making. I am allowed to play music and sing in my own voice and in my own way. Traditional folk music is abundant with examples of musical idols – women and men for whom playing and singing were like a second native language, whose joys and sorrows could be heard in their music. I came to notice that, in the concerts, I allowed the same emotions to be heard in my music.

While studying the folk music aesthetics, my musical world view changed completely. The fancies of my youth came true. I found a meaningful, for me, way of improvisation: making music from my own head. I found my music.