Esseistinä esityksenteossa

Abstract

Opinnäytteeni kirjallinen osio Esseistinä esityksen teossa käsittelee kirjoitusprosessien ja esitysprosessien eroja ja yhtäläisyyksiä ja erityisesti niiden esseemäisyyttä. Luku ”Esseestä asenteena” pyrkii näyttämään, mitä esseemäisyys tekijän asenteena voisi pitää sisällään ja millaisiin työskentelytapoihin se ohjaa. Tärkeimpinä innoittajina tähän ovat erilaiset esseen olemusta koskevat luennot sekä Johanna Venhon toimittama esseekokoelma Mitä essee tarkoittaa? (2012). Esseen olemukseen ja esseistin asenteeseen liittyvät rohkeus, avoimuus ja kysymisen taito. Esittelen esseistin tekijänä, joka uskaltaa mennä päin tuntematonta, ei-tiedettyä ja työnsä kautta näin hahmottelee uusia avauksia maailman ilmiöistä, ympäristöstään tai itsestään. Esseisti ei siis esitä pelkkiä valmiita väitteitä tai mielipiteitä vaan tarkastelee aiheitaan monelta suunnalta. Esseistin asenne liittyy läheisesti filosofi Jacques Rancièren kirjoituksiin poliittisen taiteen yhteydestä sekä koreografi Deborah Hayn havainnon harjoittamisen menetelmään. Kirjoitus- ja esitysprosesseja vertailevassa luvussa kuvaan merkittäviä teosprosessejani ja koetan niiden kautta näyttää ajattelussani maisteriopintojen aikana tapahtunutta muutosta. Tuo muutos koskee sitä, miten hahmotan teoksen ja tekijän suhdetta sekä vahvaa ruumiillisuuden esiin nousua tekijäidentiteetissäni. Se on siirtymistä teosprosesseissa ideoiden metaforisesta esittämisestä kohti materiaalisuuden puhetta, tapahtumista todella. Kirjoitan myös esiin havainnon siitä, että tekstien parissa kykenen pitämään tarpeellisen etäisyyden teokseeni mutta esityksen parissa olen vasta löytämässä tuota erillisyyttä. Erillisyyteen liittyy oivallukseni taiteilijasta työskentelevänä, työkalujaan käyttelevänä ja silti hetken kuuntelulle herkkänä pysyvänä toimijana. Taiteilijan työ ei siis ole mystistä neroutta vaan maailmaa kohti avautumista, materiaalien työstämistä ja lopulta työnsä esille, dialogiin asettamista. Kirjaan havaintojani siitä, miten minä koreografina en voi tehdä teoksia ilman ruumiillista työskentelyä, ilman nyt-hetkessä olemista enkä ilman rohkeutta olla myös tietämätön ja hapuileva. Ajattelu- ja toimintatavoissani tapahtunut muutos noudattelee muutosta, joka on ollut käynnissä laajemmin tanssin ja esittävien taiteiden kentällä viimeistään 1960-luvulta alkaen ja jota mm. Erika Fischer-Lichte sekä Ramsay Burt käsittelevät teksteissään. Viimeinen varsinainen luku ennen yhteenvetoa erittelee taiteellisen opinnäytteeni Corpus domesticus – jorataanks? -teoksen prosessia ja työryhmän työskentelyä siinä. Pohdin, miten työskentelyni onnistui olemaan esseististä ja miten se vaikutti muuhun työryhmään sekä lopputulokseen, itse teokseen. Liitän mukaan myös Corpus domesticuksen koreografisen käsikirjoituksen.