Mahdollisuushorisontti : mikä on mahdollista teatterin kontekstissa?

Abstract

Mahdollisuushorisontti – Mikä on mahdollista teatterin kontekstissa? asettaa vastakkain teatterin mahdollisuudet toimia yhteiskunnallisen tiedon tuottamisen ja päätöksenteon alustana ja hegemonian, joka rajaa niitä mahdollisuuksia. Kirjoituksen motiivina toimii kriisi, joka pakottaa meidät etsimään vaihtoehtoja niille elämisen muodoille, jotka ovat tekemässä lajimme selviytymisen mahdottomaksi. Näillä elämisen muodoilla tarkoitan niitä kulttuurisia käytänteitä, jotka erottavat kokemusmaailmastamme kausaaliset tapahtumat, jotka liittyvät jokapäiväisiin valintoihimme: tuotantorakenteita, globaalia taloutta, kulutustottumuksia ja minkä tahansa materian loppusijoitusta. Näen ihmisen olentona, joka ei täysin ymmärrä omaa ontologista asemaansa: niitä riippuvuussuhteita, jotka määrittävät sen olemassaoloa. Ihmiskehossa kiertävät samat aineet, kuin koko biosfäärissä: hiili, happi ja vety. Ihmiskeho on mahdollinen tietyssä ilmanpaineessa, tietyssä lämpötilassa, tietyissä sääoloissa, tietynlaisessa biosfäärissä, jotka kaikki ovat universumin mittakaavassa äärimmäisen tiukasti rajautuvia olosuhteita. Kotiplaneettamme aikatasossa ihminen on ollut mahdollinen hyvin lyhyen aikaa. Silti ihminen on harkitsemattomilla toimillaan muuttanut ilmakehän koostumusta, ja jatkaa edelleen samoja toimia. Näen teatterin vapaasti muotoutuvana potentiaalina, jonka kautta voi vaihtaa ajatuksen nopeudella näkökulmaa, väittää ja kysyä sellaisia kysymyksiä, joiden kautta maailma voi hahmottua uusilla ja yllättävillä tavoilla. Tämä potentiaali on kriisin edessä yksi tärkeimpiä valttikorttejamme. Teatterin kautta voimme etsiä ontologista statustamme. Mitä paremmin ymmärrämme oman asemamme biosfäärissä - ja koko universumissa - sitä paremmat mahdollisuudet meillä on yrittää muokata elämisemme muotoja, käytänteidemme periaatteita. Näen uusliberalistisen hegemonian rajoittavan teatterin mahdollisuuksia kaapatessaan käsitteitä, kuten "luovuus", oman retoriikkansa sisään. "Luova talous" ja kilpailukykypolitiikka asettavat taiteelle - ja tieteelle - tuottovaatimuksia, joista irti pyristeleminen kuluttaa aikaa ja energiaa - kun sitä voisi käyttää esimerkiksi ekologisesti kestävän kulttuurin rakentamiseen. Näen myös teatterin omien traditioiden ja konventioiden luovan teatteria rajoittavaa hegemoniaa ja hierarkioita. Haluan kysyä ääneen, kenellä on oikeus määritellä, mitä on teatteri, mikä on esitys ja mitä käytänteitä teatterissa pidetään itsestään selvinä. Tässä opinnäytteessä kuvailen omasta näkökulmastani niitä mahdollisuuksia ja haasteita, joita näen teatterilla olevan suhteessa kriisiin ja hegemoniaan. Suhteeni kriisiin ja hegemoniaan on myös henkilökohtainen. Oman ihmis- ja maailmankuvani kautta näen ihmisen olevan yhtä ruumista koko planeetan kanssa - koska en ymmärrä, miten ihminen voisi olla mahdollinen ilman sitä. Aistin kuitenkin monien ihmisten kohdalla heidän ihmis- ja maailmankuviensa tarkoittavan sitä, että ihminen on luonnosta erillinen ja luontoa hallitseva olento. Äänisuunnittelijana koen äänen olevan kaiken olemassa olevan aineen ontologista luonnetta avaava ilmiö. Materialla on ominaistaajuuksia, jotka riippuvat materian koostumuksesta, kappaleen koosta ja muodosta. Tiloilla on myös ominaistaajuuksia, jotka riippuvat sitä rajaavien pintojen muodoista, etäisyyksistä ja pintamateriaalien koostumuksista. Kuuntelemalla maailma aukeaa värähtelevänä energiana. Sen edessä on vaikea erotella elävää kuolleesta, vaikea nähdä ihmistä muita merkittävämpänä olentona. Sen näen kriisin edessä oleellisena havaintona. Se ei vie merkitystä ihmiseltä, vaan antaa kaikelle merkityksen, jonka kautta kaikkea voi kunnioittaa.