Ristiriitaiset rakenteet

Abstract

Opinnäyte käsittelee suomalaisen teatterin rakenteita opiskelijan näkökulmasta tekijänä, kokijana ja uudistajana. Eri näkökulmista kirjoitettu työ on hyvin fragmentaarinen. Yhdistävä havainto on kokemus ristiriitaisuudesta. Johdannossa käsitellään aihetta koskevaa keskustelua, jossa alan näkemykset eivät kohtaa toisiaan. Ohjaajaopiskelijoiden keskustelussa näkyy sukupolvemme ristiriita suhteessa vallitsevaan aikaan: onko meillä muuta mahdollisuutta vallankumoukseen kuin surra? Nuoret freelancerit ovat ammattikentällä heitteillä. Vallitseva järjestelmä pitää sisällään ihanteita, jotka eivät ole meille nuorille välttämättä enää niin tärkeitä. Yhtä kaikki, Valtionosuusjärjestelmä, eli orkestereita ja teattereita koskeva rahoituslaki odottaa uusimistaan. Kerron yleisimmistä ehdotuksista, ja opinnäytteen loppupuolella esittelen itse koostamiani ideoita rakenteiden uudistamiseksi. Esittelen keskeisimpiä puheenvuoroja nykyjärjestelmän kritiikiksi ja oman luentani teatterijärjestelmän historiasta. Kantava teema on, että rakenteet pitävät sisällään arvot. Analysoin pitkällisesti niin sanottua intersektionaalista risteystäni maailmassa luvussa Rakenteellinen epätasa-arvo kansalaisen, naisen, uhrin, liikuntavammaisen ja sukupolvensa äänen kokemuksessa. Yritys keskustella rakenteiden uudistamisesta eri mielisten kanssa johtaa riitaan, ja kappale sisältää humoristisella otteella kirjoitetun katkelman, jossa näkyvät pääargumentit, joilla kaiken säilyttämistä samana usein puolustetaan. Kirjoitan rakenteista myös esityksen tasolla. Esitys implikoi oman oletetun katsojansa, luo siis sisäkulttuurin, joka voi huonossa tapauksessa olla ulosrajaava. Tämä mekanismi on paikallistason rakenne. Rakenteet näyttäytyvät myös työryhmäroolien välisissä valtasuhteissa, ja perinteinen produktiomalli sekä työryhmähierarkia mahdollistavat kiusaamisen. Määritän itselleni tärkeiksi rakenteiksi tilanteen ja jännitteen luomisen välineet omissa esityksissäni. Keinoja luoda jännitettä edustaa kahvinkeitin. Näyttelijäkuva on tärkeä kysymys, koska näyttelijä on ihmiskuvan edustaja näyttämöllä. Näyttelijäkuvan uudistaminen puolestaan on haaste, joka törmää kentän ajasta jäljessä oleviin realiteetteihin, kuten näyttelijäntaiteen ammattilaisten haastatteluissa käy ilmi. Oman uran löytyminen on opinnäytteessäni mukana kulkeva juonne. Miten tulla toimeen kilpaillulla alalla, vähillä resursseilla? Käsittelen Bojana Kunstin ”vähemmän tekemisen” ideaa mahdollisuuten löytää kestävä tapa tehdä teatteritaiteilijan työtä. Lopussa avaan vielä uudestaan kokemuksellisen rakenneanalyysin ideaa.