Laulaminen seurakuntapapin työssä ja pappien laulukoulutus
Valtonen, Senni (2012)
Valtonen, Senni
Sibelius-Akatemia
2012
Tutkielma
musiikkikasvatus
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018050923863

Tiivistelmä
Maisterin tutkielmassani tutkin laulamista seurakuntapapin työssä sekä siihen järjestettävää koulutusta. Tutkimukseni rajoittuu koskemaan pääosin Helsingin yliopiston sekä Kirkon koulutuskeskuksen koulutustarjontaa. Tutkimukseni aineisto koostuu kahdeksan seurakuntapapin teemahaastatteluista. Pappien laulaminen on ilmiönä hyvin vähän tutkittu, ja siten tutkimus on pohtiva kartoitus aiheesta, joka voi rakentaa pohjaa pappien laulukoulutuksen suunnittelulle. Aihetta lähestytään sekä kirjallisuudesta että pappien omista kokemuksista käsin. Sosiokulttuurinen näkökulma toimii viitekehyksenä tutkimukselle tuoden kirkon työn esille omana erikoisalanaan ja merkityksiä muodostavana ympäristönään. Tutkimusote liittyy myös fenomenologis- hermeneuttiseen tutkimuskenttään, sillä aiheessa kiinnostavat erityisesti papin laulamiselle haastatteluissa annettavat merkitykset.
Tutkimustulosten mukaan seurakuntapappi laulaa työssään keskimäärin vähintään kerran viikossa. Tyypillisimpiä laulutilanteita ovat jumalanpalvelukset sekä kasteet, joista jälkimmäisessä pappi usein on paikalla ainoana seurakunnan työntekijänä vastaten siten myös tilaisuuden musiikin toteuttamisesta eli yhteislaulujen johtamisesta. Erityisesti uran alkuvaiheessa laulaen esiintyminen hermostuttaa tai jopa ahdistaa työtehtäviä suoritettaessa. Osa papeista kokee, ettei osaa laulaa, mutta haluaisi opetella sitä työn ohessa. Osa taas käyttää musiikkia monipuolisesti työnsä tukena. Pappien mukaan laulamista voidaan käyttää luomaan yhteisöllisyyttä, välittämään sanomaa ja ilmaisemaan yksilön kokemuksia Jumalan edessä. Ihminen voi käyttää musiikkia välineenään kokeakseen yhteyden transsendenttiseen, tuonpuoleiseen todellisuuteen. Virsien laulaminen voidaan nähdä rukoilemisena, ja laulamista voidaan käyttää tunteiden ilmaisemiseen ja ylistämiseen. Jumalanpalveluksessa laulaessaan pappi elävöittää tilannetta ja noudattaa kirkon vanhaa laulutraditiota. Papin työssä laulamisen kokonaisuuteen kuuluvat kiinteästi käytännön työnkuvan erityisluonne sekä hengellinen ulottuvuus, jotka yhdistyvät ihmisten persoonakäsityksiin ja saadun ammatillisen koulutuksen painotuksiin. Kaikki papit kokevat, että koulutusta papin työssä laulamiseen on tarjolla liian vähän, ja kouluttautumisen työn laulutehtäviin täytyykin tapahtua koulutuksen ulkopuolella oman harrastuneisuuden turvin.

Kokoelmat
- Kirjalliset opinnäytteet [1488]