Laulutaidottomasta kehittyväksi laulajaksi : tutkimus aikuisen laulutaidon lukoista ja niiden aukaisemisesta

Abstract

The purpose of this study research is to explain poor pitch singing as a phenomenon and figure out how an adult poor pitch singer learns to sing. Poor pitch singing is defined as an inability to sing in tune. The issue is brought up in a holistic way from four standpoints: 1) how singing and singing skills are understood in a culture 2) subjective experiences in singing 3) cognitive processes in singing 4) physiological processes in singing. The framework of the study lies in cultural psychology.

Methodologically it is an action research and a Lets' sing-project was carried out. The researcher acted as a teacher in the project. Ten students, born 1945-1979, participated in the project. All participants were labelled as poor pitch singers, they had had negative singing experiences, and they were nervous about singing. Five participants had serious problems and three participants slight problems in producing tone frequencies correctly while singing (level of function of voice mechanism), and in differentiating tone frequencies (level of cognitive processing). The singing range was initially a narrow one, and mostly covered only speech range. Students were instructed during a 1,5 year teaching period both in group and individual settings. The maximum amount of lessons for a group setting was 50 hours, and for an individual setting 12 hours. The minimum amount of lessons for a group setting was 28 hours, and for an individual setting 3 hours.

The results show that a disability to sing is not a fixed trait of an individual but a skill which can be developed in adult years from any initial level. Ability to perceive and produce tone frequencies was developed in all students. It seems that practicing singing enhanced the ability to differentiate tone frequencies, too. The range of voice was enhanced, especially towards higher frequencies. To learn to change voice to a head or falsetto register was practiced. This contributed to enhancing voice range and to correct singing. By the end of the project every student could sing at least some songs correctly when supported by piano or by teachers' voice. The most advanced students sang correctly also without this support. Students were very motivated to develop their singing skills and many experiences of success were demonstrated. Besides singing skills there were positive effects on self-expression, performing skills, and self confidence.

35 amateur choir singers assessed participants' singing skills on the basis of a sample on a CD-record. It was found that participants were assessed to sing better in samples representing the end of the project than in samples representing the starting of the project. The difference was significant (p <.05). A test of musical ability by Karma was conducted two times, before and after the first teaching period. Results correspond to average results of the adult population. No correlation between singing ability and the results of this musicality test was found.

The singing culture is outlined in the research through an aesthetic and praxial view of music and music education. As a rule there is no teaching available for poor pitch singers in music education institutions based on an aesthetic view, and poor pitch singing is habitually attributed to an inner and stable trait of an individual. A singing skill should, however, be seen as a multidimensional, cultural and context bound phenomenon. Praxial view provides for a fruitful starting point of a holistic concept of singing, and learning to sing. The study outlines dimensions of singing skills, a good relationship to singing, and a scaffolding model to promote singing in tune as an aid for developing singers. ln stead of "poor pitch singer" the concept of "developing singer" is suggested.

Tutkimuksen tarkoitus on selvittää laulutaidottomuutta ilmiönä ja tarkastella aikuisen laulamaan oppimista. Laulutaidottomuudella tarkoitetaan kyvyttömyyttä laulaa nuotilleen. llmiötä tarkastellaan mahdollisimman holistisesti neljästä eri näkökulmasta: 1. laulaminen ja laulutaito kulttuurisena ilmiönä, 2. laulaminen subjektiivisena kokemuksena, 3. laulamisen yhteydessä olevat kognitiiviset prosessit sekä 4. laulaminen fysiologisena ilmiönä. Tutkimuksen viitekehyksen muodostaa kulttuuripsykologinen lähestymistapa.

Kyseessä on toimintatutkimus, joka toteutettiin Lauletaan-projektina. Tutkija toimi opettajana projektissa. Projektiin osallistui kymmenen vuosina 1945-1979 syntynyttä aikuista. Kaikki osallistujat oli leimattu laulutaidottomiksi, heillä oli ollut kielteisiä laulamiskokemuksia ja he jännittivät laulamista. Viidellä osallistujalla oli suuria ja kolmella melko suuria ongelmia sekä sävelkorkeuksien tuottamisessa äänielimistön toiminnan tasolla että niiden erottelemisessa kognitiivisen prosessoinnin tasolla. Ääniala oli lähtötilanteessa useimmilla kapea ja kattoi lähinnä vain puheäänialan. Osallistujat saivat puolentoista vuoden ajan sekä ryhmä- että yksityisopetusta. Ryhmätunneille osallistuttiin enimmillään 50 tuntia ja vähimmillään 28 tuntiaja yksityistunneille enimmillään 12 tuntia ja vähimmillään kolme tuntia.

Tutkimus osoittaa, että laulutaidottomuus ei ole yksilön pysyvä ominaisuus vaan laulutaitoa voi kehittää lähtötasosta riippumatta myös aikuisiällä. Kyky havainnoida ja tuottaa sävelkorkeuksia kehittyi kaikilla. Näyttää siltä, että laulamisen harjoittelu kehitti myös kykyä erotella sävelkorkeuksia. Projektin aikana kaikkien ääniala laajeni erityisesti ylöspäin. Pää- eli falsettorekisteriin siirtymisen harjoitteleminen edesauttoi äänialueen laajenemista ja säveltarkkuuden kehittymistä. Jokainen osallistuja lauloi projektin loppuessa ainakin joitakin lauluja nuotilleen pianon tai opettajan äänen tukemana. Edistyneimmät lauloivat nuotilleen myös ilman tätä tukea. Osallistujat olivat erittäin motivoituneita kehittämään laulutaitoaan ja kokivat monia onnistumisen elämyksiä. Projektilla oli myönteisiä vaikutuksia laulutaidon lisäksi mm. itseilmaisuun, esiintymisvarmuuteen ja itseluottamukseen.

Ulkopuoliset henkilöt, 35 kirkkokuorolaista, arvioivat cd-näytteiden perusteella, että osallistujat selviytyivät paremmin niissä näytteissä, jotka edustivat laulutaitoa projektin lopputilanteessa kuin niissä, jotka edustivat alkutilannetta. Ero alku- ja lopputilanteen välillä oli merkitsevä (p<0,05). Osallistujille tehtiin kahdesti Karman musikaalisuustesti, ennen ensimmäisen opetusperiodin alkuaja sen päätyttyä. Tulokset vastasivat aikuisväestön keskiarvoa. Ei ollut havaittavissa yhteyttä nuotilleen laulamisen taidon ja testitulosten kanssa.

Tutkimuksessa pohditaan laulamiskulttuuria esteettisen ja praksiaalisen musiikki- ja musiikkikasvatusnäkemysten valossa. Esteettiseen näkemykseen perustuvissa musiikinopetusinstituutioissa ei pääsääntöisesti ole tarjolla laulunopetusta laulutaidottomilleja laulutaidottomuus attribuoidaan yksilön sisäiseksi ja pysyväksi ominaisuudeksi. Kuitenkin laulutaito tulisi nähdä moniulotteisena, kulttuuri- ja kontekstisidonnaisena ilmiönä. Praksiaalinen näkemys tarjoaa hedelmällisen lähtökohdan laaja-alaiselle käsitykselle laulamisesta ja laulamaan oppimisesta. Tutkimuksessa esitetään yhteenveto laulutaidon ulottuvuuksista, tehdään ehdotus hyvän laulusuhteen määrittelemiseksi ja hahmotellaan pedagoginen malli "Laulamisen tukitikkaat" nuotilleen laulamisen parantamiseksi ja kehittyvän laulajan avuksi. Käsitteen "laulutaidoton" asemesta on perusteltua käyttää käsitettä "kehittyvä laulaja".