Viuluniekkojen jäljillä : suomalaisia viulunsoiton oppikirjoja 1950-luvulta 2000-luvulle
Saarikko, Soile (2014)
Saarikko, Soile
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
2014
Seminaarityö
Kirjallinen työ
jouset
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018050923869

Kuvaus
Opettajan pedagogiset opinnot [Sibelius-Akatemia].
Tiivistelmä
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin viulunsoiton alkeisopetuksen keskeisiä osa-alueita sekä vertailtiin suomalaisia
viulukouluja kuudelta eri vuosikymmeneltä. Huomiota kiinnitettiin viulukouluissa opetettaviin asioihin, ohjelmistoon ja ulkoasuun. Erityisesti tarkasteltiin suomalaisten viulukoulujen muutosta reilun puolen vuosisadan aikana.
Viulukouluanalyysin tutkimusmenetelmänä käytettiin sisällöanalyysiä, jossa hyödynnettiin sekä aineistolähtöistä että teoriaohjaavaa analyysimallia. Viulunsoiton opetusta alkeistasolla käsiteltiin viulupedagogisen kirjallisuuden pohjalta.
Vertaileva tutkimus osoitti, että viulukoulujen keskeinen opetuksellinen sisältö ei ole ratkaisevasti muuttunut aikojen kuluessa. Sen sijaan viulukoulujen tyylissä ja esitystavassa on tapahtunut muutoksia. Tämä selittyy pitkälti yleisellä kasvatusilmapiirin muutoksella kohti lapsikeskeistä pedagogiikkaa.

Kokoelmat
- Kirjalliset opinnäytteet [1557]