Ääni-instrumentti näyttelijän työkaluna : viiden naisopiskelijan kokemuksia laulun opiskelusta Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
Tiivistelmä
Tutkielma avaa viiden naisopiskelijan kokemuksia laulun opiskelusta Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa (TeaK). Kyseessä on laadullinen tapaustutkimus, jonka aineisto on kerätty yksilöteemahaastatteluilla. Aihetta lähestytään kahden tutkimuskysymyksen avulla: 1) miten haastateltavat kokevat näyttelijäntyön koulutuksen aikaisen laulunopetuksen antavan valmiuksia laulamiseen osana näyttelijän työtä, ja 2) millä tavoin laulunopetus integroituu näyttelijäntyön koulutusohjelmaan kuuluviin äänenkäytön opintoihin haastateltavien kokemuksen mukaan.
Tutkielmani teoreettinen osuus tarkastelee laulun opiskelun osa-alueita sekä TeaKin näyttelijäntyön koulutusohjelman tarjoamia äänenkäyttöön liittyviä opintoja, eli laulun- ja musiikinopetusta sekä puheopetusta. Ääntään ammatikseen käyttämään pyrkivän laulun opiskelu on pitkä prosessi ja siihen liittyvät osa-alueet linkittyvät tiiviisti yhteen. Laulua opiskelevan tavoitteisiin vaikuttaa pitkälti se, mitä musiikin ajatellaan olevan; on siis syytä tutustua kahteen vallitsevaan musiikkinäkemykseen. Ääni-instrumentin toiminnan perusteiden hahmottaminen auttaa käsittämään erilaisille laulutyyleille, kuten klassiselle ja rytmimusiikille, ominaista äänenkäyttötapaa ja niiden eroavaisuuksia. Laulunopetuksessa yleisesti käytettävät menetelmät itsenäisen harjoittelun työtapojen lisäksi avaavat laulua opiskelevan arkea.
Kunkin haastateltavan laulun opiskeluun liittyvät kokemukset vaihtelevat yksilöllisesti, mutta kaikki haastateltavat haluaisivat käyttää laulutaitoaan ammatissaan tavalla tai toisella. Haastateltavat kokevat hyötyneensä lauluopinnoistaan vaihtelevasti esimerkiksi äänialansa laajentumisen myötä, ymmärtämällä ja hallitsemalla ääntään paremmin sekä pystymällä hyödyntämään laulunopettajan neuvoja esiintyessään laulaen. Näyttelijän työn kannalta useimmat haastateltavat kokevat laulunopetuksessa olevan kuitenkin kehittämisen varaa. Muutostoiveiden keskiössä vaikuttaisi olevan opetuksen painopisteen siirtyminen pois klassisesta laulusta, sillä yhtä lukuun ottamatta haastateltavat kokevat tyylin poikkeavan teatterilavalla yleisesti käytettävästä lauluäänestä ja vaikeuttavan näyttelijälle käytännöllisen monipuolisen äänenkäytön opiskelua. Kaikki haastateltavat kokevat lisäksi rytmimusiikin kiinnostavan itseään enemmän. Toinen monen haastateltavan mainitsema kehityskohde on opetuksen yksilöllisyys, johon vaikuttaisivat haastateltavien mielestä niin laulutyylin valikoituminen kuin opetusmenetelmien vaihteleminen opiskelijan mukaan. Laulunopetus on haastateltavien mukaan erillään musiikin- ja puheopetuksesta ja useimmat haastateltavat toivoisivat, että ne kommunikoisivat enemmän keskenään. Tutkimustulosten perusteella esitän, että puhelaulu ja rytmimusiikki voisivat soveltua näyttelijäntyön opiskelijoiden laulunopetuksen tyyliksi.