P. J. Hannikainen suomalaisen kuoromusiikin edistäjänä
Miettunen, Olli-Jaakko (2018)
Miettunen, Olli-Jaakko
2018
Kirjallinen työ
kirkkomusiikki ja urut
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019050214023

Tiivistelmä
Kirjallisessa työssä tarkastellaan yhden suomen merkittävimmän musiikinopettajan sekä säveltäjän, Pietari Juhana Hannikaisen elämänvaiheita, sävellyksiä sekä hänen merkitystä suomalaiselle kuoromusiikille. Työn alussa käydään läpi Hannikaisen elämänvaiheita. Tarkastelun kohteena ovat myös Hannikaisen säveltämät lastenlaulut sekä hengelliset laulut.
Kirjallisen työn pääasiallinen tavoite on osoittaa Hannikaisen merkitys omana aikanaan osana suomalaisen kuoromusiikin historian kehityksen tärkeitä vaiheita. Osana kirjallisen työn lähdeaineistoa on käytetty tekemääni emeritusprofessori Reijo Pajamon haastattelua sekä Hannikaisesta tehtyjä kirjallisia julkaisuja.
Pietari Juhana Hannikainen suomalaisuusmiehenä edisti tarmokkaasti suomenkielistä kuorolaulua sävellyksillään sekä johtamalla perustamiaan kuoroja. Hän oli vahvasti mukana luomassa uudenlaista suomenkielistä kuorokulttuuria 1800-luvun loppupuolella. Hannikaista pidetään suomen koululaulujen isänä. Hän sävelsi yksinkertaisia, mieleenpainuvia sekä kauniita lauluja ihmisten tarpeisiin.

Kokoelmat
- Kirjalliset opinnäytteet [1571]