Poeettinen näyttämö

Abstract

Kirjallinen opinnäytteeni käsittelee näyttämöllisen olemisen poetiikkaa, ymmärtäen poetiikan laajemminkin todellisuutta jäsentäväksi rakenteeksi. Kirjoitan, kuinka olen päätynyt ajattelemaan runoutta ja näyttämöä yhdessä ja kuinka pyrkimykseni on näyttää näyttämöllä runossa tunnistuvia toiseuksia. Runous on altis maailmassa tapahtuville muutoksille ja ilmiöille, ja runous pystyy sanoittamaan myös hankalasti sanallistuvia kokemuksia. Poeettinen esitys on myös katsojan sisäisen toiseuden kokemuksen ja omaksi tunnistumisen varassa.

Perustelen poetiikkaani paljolti sen kautta, miten olen suhtautunut runon teoriassa toistuvaan mahdottoman ja mahdollisen väliseen jännitteeseen. Kirjoitan, kuinka toisaalta platonilaisen ideaopin mukaan runous pakenee varsinaista ideaa sen takana, jolloin runous epäonnistuu yhtenään. Tähän liittyen jatkan, miten feministisen kirjoittamisen kautta on mahdollista kielellistää patriarkaatin mahdottomaksi tekemiä asioita sekä kirjoittaa kehon ja kokemuksen kautta.

Kielen nyrjähtäminen on minulle olennainen ilmiö, kun pohdin ilmastonmuutoksen ja digitalisaation vaikutuksia kieleen. Kirjoitan, miten aikakauden tuottamat poikkeukset, assosiaatiot ja oirehdinnat näyttäytyvät poeettisessa kielessä.

Pohdin, millaisilla tavoilla poeettinen esitys toimii ja keskityn runouden keinoihin, kuten transpositioon, negaatioon, aukkoon ja puhujaan. Samalla käsittelen runouden ajallisuuksia ja runon toiseutta. Puhun toiseudesta runoilija Paul Celanin hengityskäänne-käsitteen kautta, jonka mukaan runon toiseus tulee tuntuvaksi silloin, kun ihminen samanaikaisesti puhuu ja hengähtää.

Pohdin kieltä näyttämöllä liittyen erityisesti Ludwig Wittgensteinin kielipeleihin ja kielen toiminnallisuuden ajatukseen. Liitän ajatuksen kielen toiminnallisuudesta Roman Jakobsonin kielen funktioihin ja kirjoitan erityisesti faattisesta ja poeettisesta funktiosta.

Ilmastonmuutos toimii dramaturgisena mallina, kun artikuloin, miten olen päätynyt ajattelemaan esityksiä mikroilmastoina, eritoten kompleksisten rakenteiden pohdiskelun kautta. Puhun ilmastosta käyttäen palautekytkennän, luupin ja toisaalta sommitelman käsitteitä. Nämä niveltyvät osin käytännön dramaturgisiin päätöksiin, joita olen tehnyt taiteellisten töideni Cramp ja Swell kohdalla.

Puran taiteellisen opinnäytteeni Swell prosessin kokonaisuudessaan ja mietin sen kontekstissa aikaa, ja kuinka esitys on ajan tekemistä näkyväksi näyttämölle. Aika tematisoituu minulla poeettisen ja filosofisen käsittelyn kautta, kun mietin näyttämön käsilläolevaa nykyhetkeä suhteessa abstraktimpaan, ilmastonmuutoksen ja kollektiivisen huolen aikaan. Sivuan lisäksi tärkeänä pitämiäni eettisiä ja esteettisiä sopimuksia, joita olen tehnyt näyttämön, kielen ja itseni kanssa. Näitä ovat esimerkiksi sitkoisuuden ja horjunnan salliminen dramaturgisessa työskentelyssä sekä näkyvän ja näkymättömän ymmärtäminen toisilleen välttämättöminä, kuten myös kielellisen ja ei-kielellisen.