The (un)settled space of healthcare musicians : hybrid music professionalism in the Finnish healthcare system

Abstract

Music professionalism is undergoing a period of turbulent change. Musicians are not only performing in traditional concert audiences, but also increasingly work in unconventional spaces and novel sites for and with different groups of people in a wide array of life situations. Hybrid music professionalism refers to a highly reflexive expanding professional approach. This article-based doctoral dissertation addresses the emergence of this expanding music professionalism by exploring the work of musicians in the Finnish public healthcare system. The guiding research question is: How does healthcare musicians’ relational work inform a new understanding of expanding, hybrid music professionalism in a changing society?

The empirical material was generated at one children’s hospital and one eldercare hospital, through observations and interviews with musicians, patients, their families, and healthcare personnel, as well as with policymakers and other arts practitioners working in healthcare settings. Through a multiple case study approach, the research builds on four sub-studies in which thematic and reflexive analyses were applied. A qualitative cross-case analysis was then used to synthesize the findings of the sub-studies. The findings have been reported in four international peer-reviewed publications: (1) a qualitative systematic review exploring healthcare musicians’ work and professional space in somatic hospital wards; (2) a descriptive case study that analyzes musicians’ interprofessional work and musicking with and for families, their relatives, and healthcare personnel in neonatal intensive care units; (3) an instrumental case study theorizing musicians’ professional work in eldercare hospitals; and (4) an in-depth case study that reflects and theorizes musicians’ emotional work in end-of-life care contexts. Additionally, a policy recommendation aimed at cross-sectoral service providers was produced.

The findings present healthcare musicians as socially responsible practitioners who co-construct their professionalism through reciprocal, relational practices, not only in but with the healthcare community, including patients, their families, and healthcare personnel. These relational practices are manifested in healthcare musicians’ work; for instance, through creating metaphorical thinking and language, engaging in musico-emotional interaction, and supporting gerotranscendence. Such hybrid professionalism requires interprofessional reflection and collaboration that can guide musicians towards acknowledging the limits and boundaries of their work, their own transforming expertise, and—most importantly—the necessary expertise and knowledge of others.

The findings imply that hybrid professionalism, realized through boundary work, incorporates emotionally sensitive, situational ethics that integrate the practice with the everyday life of healthcare communities to support the agency and integrity of potentially vulnerable patients. It is proposed that although music may serve as a clinical intervention, or maintain a performative value as entertainment, its inherent value for the participants should be better and more deeply considered in higher music education. Healthcare musicians’ socially engaged work unfolds aesthetic and existential dimensions of the whole spectrum of human interaction, and raises critical questions about what constitutes a good life for patients, their families, healthcare personnel, and the musicians themselves.

The study suggests that expanding our understanding of music professionalism in healthcare as a salutogenic orientation to wellbeing can support not only professional self-care and patient safety, but also wider systemic change and a reorganization of professional education and working life. As part of this theoretical and practical development, music professionals may become more legitimized and significant actors in our rapidly changing societies.

Musiikin ammattilaisuudessa tapahtuva muutosprosessi on tällä hetkellä nopea. Muusikot eivät enää esiinny yksinomaan perinteisille konserttiyleisöille, vaan työskentelevät yhä useammin toisentyyppisissä tiloissa ja ympäristöissä. Lisäksi työskentely tapahtuu monenlaisten ryhmien kanssa, joiden jäsenten elämäntilanteet vaihtelevat. Tämä artikkeliväitöskirja käsittelee laajenevaa ammatillisuutta tarkastelemalla muusikoiden työtä suomalaisessa terveydenhuoltojärjestelmässä. Tähän ilmiöön, joka edellyttää äärimmäisen joustavaa työskentelyotetta, viitataan tutkimuksessa uudella käsitteellä hybridiammatillisuus. Keskeinen tutkimuskysymys on: kuinka sairaalamuusikoiden työ edistää musiikin laajentuvan, hybridin ammatillisuuden uudenlaista määrittelyä oman aikamme muuttuvassa yhteiskunnassa?

Tutkimusaineisto kerättiin yhdessä lastensairaalassa ja yhdessä ikääntyneiden sairaalassa, ensin havainnoimalla ja sen jälkeen haastattelemalla muusikoita, potilaita, omaisia, hoitohenkilökuntaa, päättäjiä sekä muita terveydenhuollossa työskenteleviä taiteen ammattilaisia. Väitöskirja on monitapaustutkimus, ja se perustuu neljään osatutkimukseen, joissa sovellettiin temaattista ja refleksiivistä analyysiä. Osatutkimusten löydökset syntetisoitiin tapauksia vertailevalla laadullisella ristikkäisanalyysillä. Tulokset raportoitiin neljässä kansainvälisessä vertaisarvioidussa julkaisussa: (1) laadullisessa, systemaattisessa katsauksessa, joka kartoitti sairaalamuusikoiden työtä sairaaloiden somaattisessa erikoissairaanhoidossa; (2) kuvailevassa tapaustutkimuksessa, jossa analysoitiin muusikoiden moniammatillista työtä ja yhteismusisointia vastasyntyneiden teho-osastolla yhdessä perheiden, omaisten ja terveydenhoitohenkilökunnan kanssa; (3) instrumentaalisessa tapaustutkimuksessa, joka teoretisoi muusikoiden työtä ikäihmisten sairaaloissa; sekä (4) syventävässä tapaustutkimuksessa muusikoiden tunnetyöstä saattohoidossa. Lisäksi tutkimuksen yhteydessä tuotettiin toimenpidesuositus sektorirajat ylittäville palveluntarjoajille.

Tutkimuksen tuloksissa sairaalamuusikot näyttäytyvät vastuullisina moniammatillisina toimijoina, jotka kehittävät ammatillisuuttaan vastavuoroisten ja suhdeperustaisten sosiaalisten käytäntöjen avulla. Lisäksi tulokset osoittavat, että osallistavat musiikilliset työskentelytavat luodaan yhdessä hoitohenkilökunnan, potilaiden ja näiden omaisten kanssa, ja ne näkyvät sairaalamuusikoiden työssä muun muassa vertauskuvallisen ajattelun ja kielen luomisena, musiikillis-emotionaalisena vuorovaikutuksena sekä gerotranssendenssin eli ikääntymisen tuoman elämänkokemuksen ja kypsymisen tukemisena. Hybridiammatillisuus ohjaa muusikoita ymmärtämään oman ammatillisuutensa rajoituksia ja rajoja, omaa muuttuvaa asiantuntijuuttaan sekä ennen kaikkea havaitsemaan muiden asiantuntemuksen ja erityisosaamisen tarpeellisuuden terveydenhuollossa. Tulosten mukaan terveydenhuoltojärjestelmän rajapinnoilla toteutettuun hybridiin ammattilaisuuteen sisältyy tunnetasolla herkkää ja tilannesidonnaista etiikkaa, joka hoitoympäristöjen jokapäiväiseen elämään yhdistyessään voi auttaa sairaalamuusikoita tukemaan haavoittuvassa asemassa olevien potilaiden toimintakykyä ja itsemääräämisoikeutta.

Tutkimuksen tulokset viittaavat myös tarpeeseen uudistaa musiikin korkeakoulutusta. Vaikka musiikkia voi käyttää kliinisenä interventiona terveydenhuollossa ja se voidaan myös ymmärtää virkistävänä elementtinä hoivaympäristöjen arjessa, tutkimuksessa esitetään, että musiikin korkeakoulutuksen tulisi paneutua syvällisemmin musiikin merkityksellisyyteen osallistujien itsessään arvokkaan kokemuksen näkökulmasta. Sairaalamuusikoiden työ avaa esteettisen ja eksistentiaalisen ulottuvuutensa avulla inhimillisen kanssakäymisen tarkasteltavaksi koko laajudessaan. Se nostaa esiin kysymyksen siitä, mikä on potilaiden, näiden omaisten, hoitohenkilökunnan, ja muusikoiden itsensä näkemys hyvästä elämästä. Tutkimuksessa esitetään, että musiikillinen ammatillisuus tulisi terveydenhuollossa ymmärtää yhteisölliseksi ja salutogeeniseksi eli terveys- ja voimavaralähtöiseksi suuntautumiseksi kohti hyvinvointia. Salutogeeninen lähestymistapa ei tue ainoastaan ammatillista kasvua ja potilasturvallisuutta, vaan myös ammatillisen koulutuksen ja työelämän uudelleenjärjestelyä osana laajempaa systeemistä muutosta. Tällä tavoin musiikin ammattilaisten työ voidaan oikeuttaa paremmin ja siitä voi tulla merkittävä osa nopeasti muuttuvaa yhteiskuntaa.