Musiikkikasvattaja - vahva ja ihana
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
Tiivistelmä
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan musiikkikasvattajan voimaantumista eräällä musiikkileirillä tapahtuneiden ryhmäkeskusteluiden ja kirjallisuuden pohjalta.
Tutkimuskysymyksinä ovat:
1. Millaisissa tilanteissa musiikkikasvattaja kokee itsensä voimaantuneeksi?
2. Miten voimaantumiskokemus on yhteydessä opettajuuteen?
Kysymyksiin vastaamiseksi tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä määritellään ensin keskeiset käsit-teet, kuten voimaantuminen ja musiikkikasvattajan vaatimukset. Musiikkikasvattajan vaatimuksia tarkastel-laan peruskoulun opetussuunnitelman, lukion opetussuunnitelman ja Sibelius-Akatemian musiikkikasva-tusosaston opetussuunnitelman pohjalta.
Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jonka aineisto on kerätty kahden ryhmäkeskustelun avulla. En-simmäisen ryhmäkeskusteluun osallistui viisi musiikkileirillä opettanutta opettajaa ja toiseen ryhmäkeskus-teluun osallistui kolme musiikkileirillä opettanutta opettajaa.
Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että voimaantumiskokemuksilla on vahva yhteys opettajuu-teen. Musiikkikasvattajan voimaantumiskokemukset on tässä tutkimuksessa jaettu kahdeksaan kategoriaan: onnistumisen hetkiin, improvisoituihin ja ex tempore hetkiin, ”vaikeuksien kautta voittoon” -tilanteisiin, yhdessä tekemisen iloon, yhdessä mokailuun, ryhmähenkeen, opettajan omaan pedagogiseen ammattitai-toon sekä oppilaan oma-aloitteisuuteen.
Tämän tutkimuksen merkitys musiikkikasvatuksen alalla on merkityksellinen, koska voimaantuminen on opettajan hyvinvoinnille tärkeää ja siitä ei puhuta tarpeeksi.