Kuvataiteen maisterin opinnäyte
Autere, Aino (2023-03-29)
Autere, Aino
Taideyliopiston Kuvataideakatemia
29.03.2023
Maisterin opinnäytetyö
maalaustaide
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023060652609

Tiivistelmä
Kuvataideakatemian lopputyöni koostuu yhdestä taiteellisesta näytöstä ja kirjallisesta osasta. Taiteellinen osa oli esillä vuoden 2021 Kuvan Kevät -näyttelyssä. Teokseni Viime viikolla rakensin itselleni majan, on monella eri tekniikalla toteutettu installaatio, rakennettuna majan muotoon. Teoksen materiaaleissa on hyödynnetty puuta, spraymaalia, keramiikkaa ja tekstiiliä. Lisäksi siihen kuuluu yksikanavainen video, jonka äänimaailma on kuunneltavissa kuulokkeista. Videossa ei ole voice-over tyyppistä kertojaääntä,vaan kerrontaa kuljettaa tekstitys.
Teoksen prosessuaalisena lähtökohtana on ollut suojan tarve: toive ja ajatus turvallisesta paikasta, jossa kohdata vaikeat tunteet ja muistot. Toisin kuin majat yleensä, installaatio ei kuitenkaan tarjoa fyysistä suojaa, sillä sen sisään ei voi mennä. Rakennelma jää etäiseksi suhteessa kokijan kehoon ja läsnäoloon, tarjoten tälle suojaa ainoastaan mielikuvan tasolla.
Kumman käsite ilmenee lopputyössäni eräänlaisena vinoutuneisuutena niin visuaalisten elementtien asettelussa, materiaalivalinnoissa kuin videoon upotetussa kertomuksessa. Kumma on jotakin näennäisen tuttua ja tunnistettavaa, jota kuitenkin hallitsee jokin selittämätön outous ja vieraus. Teoksen majasta, sekä muista teoksistani voi myös löytää yhteyksiä ritualistisiin perinteisiin ja hengellisiin elementteihin.
Työskentelyni on harhailua materiaalista ja välineestä toiseen. Siinä toistuvat synteettisten materiaalien käyttö, sekä internetistä tuttu jakamisen- ja lainaamisen logiikka. Myös kirjoittaminen on vähitellen muodostunut merkittäväksi osaksi työskentelyäni. Teosteni visuaaliset elementit lainautuvat monesta eri kuvastosta, joten henkilökohtaisuus tulee teoksiini kirjoittamani tekstin kautta.
Intuitio, tunteet ja henkilökohtaiset kokemukset ovat työskentelyni keskiössä. Intuitiivisessa prosessissa teoksen merkitykset eivät aina välity sen tekovaiheessa, ne usein selkenevät vasta työskentelyn loppuvaiheessa, tai teoksen valmistuttua. Tunteiden ja intuitioin kautta tehdyn taiteen avulla voin luoda todellisuutta, joka on pehmeää. Henkilökohtaiset kokemukset, intuitio ja tunne vatsanpohjassa tulisi nähdä samanarvoisina ja yhtä merkittävinä lähtökohtina taiteen tekemiselle kuin teoreettiset viitekehykset.