pieniä eleitä puille ja muille kanssaoleville - tutkielma monilajisesta toimijuudesta ja jälkifossiilisen taiteen mahdollisuuksista
Susihukka, Teija Maa (2024-06-03)
Susihukka, Teija Maa
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu
03.06.2024
Maisterin opinnäytetyö
lavastus
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024061250615
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024061250615
Tiivistelmä
Taiteen maisterin opinnäytetyö pieniä eleitä puille ja muille kanssaoleville tutkii monilajisen toimijuuden ja jälkifossiilisen taiteen mahdollisuuksia esittävien taiteiden lavastajana. Opinnäyte käsittelee ekologisten kriisien luomaa ahdinkoa, jonka äärellä on lähdetty etsimään ihmiskeskeisyyttä purkavia olemisen ja toiminnan tapoja sekä käytäntöjä niin esitystaiteen kuin arjenkin näkökulmista. Opinnäytetyötä johdattaa ajatus pienistä eleistä puille ja muille kanssaoleville kolmesta lähtökohdasta käsin: materian, ruumiillisuuden ja tilallisuuden kautta sekä kanssa. Tutkielma sijoittuu
laajennetun skenografian kentälle, ja lähestyy esitystaidetta posthumanististen sekä ekofeminististen teorioiden lävitse.
Opinnäytetyö etsii vastausta kahteen tutkimuskysymykseen: mikä on pienin ele, jolla lavastus syntyy ja mitä merkitsee, jos katsojakokijan asubjektiivisen kokemuksen kautta esitys ja skenografia toteutuvat enemmän kuin ihmisessä. Vastauksissa opinnäytetyö nojautuu rakentamisen ja materian käytön problematiikkaan sekä jälkifossiilisuuden teoriaan.
Tutkielma hahmottelee skenografiaa tarkkailun sekä havaitsemisen välineenä. Opinnäyte ehdottaa, ettei skenografisen työskentelyn tarvitse sitoutua materian rakentamiseen ja uusien objektien synnyttämiseen, vaan tunnistamaan aiemmin näkymättömissä olleita jo olemassa olevia suhteita ympäristön entiteettien välillä ja kanssa. Tutkielmassa skenografia paljastuu metsän kanssaolosta muodostuvana olosuhteena, joka mahdollistuu kokevan ruumiin tilana, mutta merkityksellistyy enemmän kuin ihmisen kanssa yhdessä tilallistumisena.
Taiteen maisterin opinnäytetyö ehdottaa kanssatilallistumisen praktiikoita skenografiseksi eleeksi, harjoitteeksi ja tavaksi olla esityksessä sekä maailmassa. Kanssatilallistumisen praktiikat nojaavat feminismin teoreetikoiden Donna Harawayn yhdessä kehkeytymiseen (becoming-with) ja María Puig de la Bellacasan teoretisoimaan käsitteeseen vastavuoroisista hoivasuhteista (care), sosiologi Bruno Latourin toimijaverkostoteoriaan,
laajennetun skenografian kentälle, ja lähestyy esitystaidetta posthumanististen sekä ekofeminististen teorioiden lävitse.
Opinnäytetyö etsii vastausta kahteen tutkimuskysymykseen: mikä on pienin ele, jolla lavastus syntyy ja mitä merkitsee, jos katsojakokijan asubjektiivisen kokemuksen kautta esitys ja skenografia toteutuvat enemmän kuin ihmisessä. Vastauksissa opinnäytetyö nojautuu rakentamisen ja materian käytön problematiikkaan sekä jälkifossiilisuuden teoriaan.
Tutkielma hahmottelee skenografiaa tarkkailun sekä havaitsemisen välineenä. Opinnäyte ehdottaa, ettei skenografisen työskentelyn tarvitse sitoutua materian rakentamiseen ja uusien objektien synnyttämiseen, vaan tunnistamaan aiemmin näkymättömissä olleita jo olemassa olevia suhteita ympäristön entiteettien välillä ja kanssa. Tutkielmassa skenografia paljastuu metsän kanssaolosta muodostuvana olosuhteena, joka mahdollistuu kokevan ruumiin tilana, mutta merkityksellistyy enemmän kuin ihmisen kanssa yhdessä tilallistumisena.
Taiteen maisterin opinnäytetyö ehdottaa kanssatilallistumisen praktiikoita skenografiseksi eleeksi, harjoitteeksi ja tavaksi olla esityksessä sekä maailmassa. Kanssatilallistumisen praktiikat nojaavat feminismin teoreetikoiden Donna Harawayn yhdessä kehkeytymiseen (becoming-with) ja María Puig de la Bellacasan teoretisoimaan käsitteeseen vastavuoroisista hoivasuhteista (care), sosiologi Bruno Latourin toimijaverkostoteoriaan,