”ARKI! ARKI! ARKI! LEIKKI! LEIKKI! LEIKKI!" : Tarpeista huolehtiminen osana taiteellista työskentelyä
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
Tiivistelmä
Tämä kirjallinen projektityö on osa maisterin opinnäytettäni, johon kuului projektin lisäksi maisterikonsertti "Luottamuskirjeet" (2024). Projekti liittyy maisterikonsertin valmisteluprosessiin ja sen tavoitteena oli selvittää, miten teen taidetta, millaisia olosuhteita taiteeni tekeminen edellyttää ja miten sopivat olosuhteet voi saada aikaan. Käsittelen työssäni arkea, tarpeita ja hyvinvointia myös laajemmin kuin vain taiteen tekemisen näkökulmasta.
Toteutin projektin taiteellisen tutkimuksen keinoin dokumentoimalla taiteellista työskentelyäni ja sitä haittaavia ja tukevia tekijöitä, tarkastelemalla havaintojani ja muokkaamalla toimintaani niiden perusteella. Työni keskeisintä aineistoa ovat olleet konserttia edeltäneen vuoden aikana pitämäni työskentelypäiväkirja sekä konsertin kappaleiden ja tekstien luonnokset. Myös työskentelyprosessi itsessään on toiminut projektissa paitsi menetelmänä, myös aineistona ja lopputuloksena.
Projektin myötä aloin hahmottaa arjesta ja perustarpeista huolehtimisen tärkeänä osana taiteellista prosessiani ja kehitin uusia rutiineja sekä työskentelyn ja työhön ryhtymisen tapoja. Omaksuin myös entistä laajemman käsityksen siitä, millainen toiminta voi olla taiteen tekemistä ja millaista materiaalia voi käsitellä taiteena. Projektin aikana tekemäni havainnot kannustavat myös laajempaan keskusteluun arjen roolista taiteellisessa toiminnassa sekä opiskelu- ja työhyvinvoinnin ylläpitämisestä.