Vaelluksella vanhan musiikin maailmassa

dc.contributor.authorMattila, Anssi
dc.contributor.editorJärviö, Päivi
dc.date.accessioned2026-02-23T08:19:11Z
dc.date.issued2026
dc.description.abstractKapellimestari, pedagogi ja vanhan musiikin vaikuttaja Anssi Mattilan kokemus musiikin – erityisesti barokkimusiikin – tekemisestä on kypsynyt pitkän ja vaikuttavan uran kuluessa 1980-luvulta nykypäi-vään. Hän on johtanut kaikkia Suomen kaupunginorkestereita ja vienyt tyylitietoisen barokkimusiikin sanomaa kaikkialle kotimaahan ja lukuisiin muihin maihin, joissa on konsertoinut. Mattila on jatkuvasti kehittänyt ajatteluaan ja oppineisuuttaan myös tuottamalla kirjoituksia vanhasta musiikista ja sen ym-päriltä niin ohjelmakirjoihin, erilaisiin aikakausjulkaisuihin kuin puheohjelmiksi radioon. Kokoelmaan valituissa teksteissä Mattila käsittelee laaja-alaisesti kaikkea mahdollista alaansa liit-tyvää vanhan musiikin esittämisestä sekä musiikin maailmasta muinoin ja nyt. Hän antautuu analyytti-siin pohdintoihin soittimista, säveltäjistä ja teoksista. Rehevä ilmaisutyyli vaihtelee pakinasta matka-kertomuksen ja tutkimuksen kautta yleiseen taivasteluun. Kirjaa voi nimittää vaikkapa esseekokoel-maksi, jonka ydin on musiikin merkityksissä ja sen roolissa yhtenä elementtinä satojen vuosien mittai-sessa eurooppalaisen taide-elämän kehityksessä. Mestarillista alan tuntemusta ja taiteilijan uteliaisuutta pursuava teos on kirjoittajansa rakkauden-osoitus musiikin historialle. Se on kirjoitettu kiinnostuneelle konserttiyleisölle, musiikin kuuntelijoille ja oikeastaan kenelle tahansa kulttuurista kiinnostuneelle ihmiselle.
dc.description.accessibilityfeaturefi=ei tietoa saavutettavuudesta|sv=okänd tillgänglighet|en=unknown accessibility|
dc.description.tableofcontents7 Kirjoitusten taustaa 10 ALKUSOITTO: Autenttisuuden autuus – ja kaikki turhuus 13 PUHUTTELEVAA MUSIIKKIA 15 Barokin maailma 18 Muusikko kohtaa yleisönsä – mietteitä konsertti-instituution kehityksen tiimoilta 23 Sateenkaaren päätä etsimässä – missä kohtaavat barokin ajan nuotit ja musiikki 31 KOSKETTIMET KERTOVAT 33 Cembalo, klavikordi, fortepiano, piano 39 Taskukokoinen cembalon historia 48 Pyhiinvaelluksella Ruotsissa – cembalonrakentaja Henk van Schevikhoven ja cembalisti-kapellimestari Anssi Mattila ihmeitä tekevän neitsyen jäljillä Ruotsin takamailla 55 VÄLISOITTO: Musiikillinen eläinmuseo – retki niin sanotun vanhan musiikin eläinmaailmaan 61 MUSIIKKI MATKUSTAA ITALIA 63 Elävää vettä 65 Venetsia 68 Napoli 73 Cembalon kieli I: Italialainen cembalomusiikki 79 Claudio Monteverdi 83 Domenico Scarlatti – 555 sonaatin mestari ENGLANTI 87 Tasa-arvoista ja vähän restauroituakin musiikkia 91 Cembalon kieli II: Shakespearen ajan englantilainen cembalomusiikki 98 Henry Purcell ja hänen maailmansa 108 Händel ja draaman ongelmat SAKSA 113 Sanoista säveliksi ja takaisin – kertomuksia kantaateista, niiden säveltäjistä ja vähän muustakin 126 Cembalon kieli III: Saksalainen cembalomusiikki 134 Christoph Graupner 137 Gluck ja uusi ooppera RANSKA 142 Pastaa ja patonkia – Italia, Ranska ja muu maailma yhdistävät voimansa 147 Cembalon kieli IV: Ranskalainen cembalomusiikki 154 Marc-Antoine Charpentier 158 Forquerayn musiikkisuku 163 JOHANN SEBASTIAN BACH 165 Bachin suku ja varhaisvuodet 177 Weimar–Köthen 188 Leipzig 200 Bachin pojat 205 Berliinin Sing-Akademien kirjaston salaisuus 211 LOPPUSOITTO: Ennustajalintu 214 Tieni musiikin maailmaan 220 Lukemisto
dc.format.contentfulltext
dc.format.extent225
dc.identifier.isbn978-952-329-416-5
dc.identifier.urihttps://taju.uniarts.fi/handle/11111/5987
dc.identifier.urnURN:ISBN:978-952-329-416-5
dc.language.isofin
dc.publisherTaideyliopiston Sibelius-Akatemia
dc.relation.ispartofseriesSibelius-Akatemian julkaisuja
dc.relation.issn2489-7973
dc.relation.numberinseries34
dc.rightsIn Copyright 1.0
dc.rights.accesslevelopenAccess
dc.subject.ysoesseet
dc.subject.ysokapellimestarit
dc.subject.ysovanha musiikki
dc.subject.ysobarokki
dc.subject.ysotaidemusiikki
dc.subject.ysohistoria
dc.subject.ysomusiikinhistoria
dc.subject.ysokamarimusiikki
dc.titleVaelluksella vanhan musiikin maailmassa
dc.type.coarfi=kirja|sv=bok|en=book|

Tiedostot

Näytetään 1 - 1 / 1
Ladataan...
Name:
Mattila-ver-2-tajuun.pdf
Size:
2.43 MB
Format:
Adobe Portable Document Format