Helppo homma - kärsivän taiteilijan matka kohti kestävyyttä

Abstract

Kirjallinen opinnäytetyöni Helppo homma - kärsivän taiteilijan matka kohti kestävyyttä käsittelee pääpiirteittäin kahta kylki kyljessä kulkevaa ajatusta ja suuntaa, joihin tähtään omassa näyttelijäntyössäni: helppous ja kestävyys. Tulen itse sellaisesta teatteriperinteestä, jossa kaikki tai ei mitään on sitä todellista ja hyvää näyttelijäntyötä. Kaikki annetaan niin fyysisesti kuin henkisestikin. Rajoja ei ole ja voittoon mennään - ei suinkaan ilolla ja helposti – vaan vaikeuksien kautta. “Mitä se sellainen näyttelijäntyö on, joka helpolta tuntuu?” on ajatus, joka on seurannut minua aina maisteriopintoihini saakka. Pohdin opinnäytteessäni, millaista on tavoittelemani helppo näytteleminen ja mikä sen esteenä on. Etsin vastauksia kysymyksiini siitä, millaiset työskentelytavat auttavat minua löytämään helppouden tunteen näyttelijäntyössäni sekä millaiset asiat omassa työskentelyssäni tukevat kestävää tapaa tehdä taidetta.

Opinnäytteeni alussa kerron Dunning-Kruger-ilmiöstä. Tutkijakumppanukset David Dunning ja Justin Kruger ovat kehittäneet teorian osaamisen kokemisesta. Siinä käsitellään ylivertaisuusvinoumaa eli sitä, miten henkilö, joka on aloittelija jossain asiassa ja omaa kyseisestä asiasta vain vähän informaatiota, saattaa helposti kuvitella tietävänsä enemmän kuin tietääkään, kun taas vastaavasti asiaan perehtynyt ammattilainen ymmärtää tehtävänsä monimutkaisuuden sekä tilansa ainaisena oppijana. Tutkija Joonas Keitaanniemi kyseenalaistaa tämän teorian omassa artikkelissaan. Hän on laatinut väitteestä kaavion. Vaikka Keitaanniemi kyseenalaistaa tutkimuksen akateemisessa kontekstissa, itselleni tämä hupikäyrästö on samaistuttava. Mielestäni se havainnollistaa kokemustani ammatillisesta itseluottamuksestani näyttelijäksi opiskeluni aikana sekä ennen sitä. Käytän Keitaanniemen tutkimuksesta luomaa kuvakaaviota opinnäytteeni punaisena lankana aiheen käsittelyssä sekä otsikoinnissa ja tarkastelen omaa oppimisprosessiani sen kautta. Käsittelen myös hiljaisen tiedon sekä kehollisen tiedon käsitteitä tietämisen ja osaamisen laatuina ja sitä, kuinka ihminen voi tietää paljon enemmän kuin hän osaa sanoittaa. Pohdin sitä, mitä hiljainen ja kehollinen tieto ovat minulle näyttelijänä tässä vaiheessa matkaani.

Valaistumisen rinne-luvussa pohdin maisteriopintojeni aikana tekemiäni havaintoja läsnäolosta sekä virtaavuudesta suhteessa helppouden tunteeseen näytellessäni. Valitsin kirjoittaa havainnoistani lähestulkoon yksinomaan improvisaation mestarikurssin näkökulmasta, sillä koen improvisaation olevan kuin näyttelijäntyö pähkinänkuoressa.

Opinnäytteeni viimeisessä luvussa suuntaan Kohti kestävyyden tasannetta, ja olen tätä varten haastatellut näyttelijäntaiteen opettajaa Marjo-Riikka Mäkelää, jonka Chekhov-tekniikan opetuksessa inspiroiduin helppouden tunteesta sekä Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen lehtoria Anu Almagroa, joka opetuksen lisäksi luotsaa nelivuotista Kestävä näyttelijä-hanketta. Tässä luvussa keskustelen Mäkelän kanssa helppouden tunteesta Chekhov-tekniikan näkökulmasta ja pohdin Almagron kanssa kestävyyden käsitettä henkilökohtaisella ja yhteisöllisellä tasolla. Avaan tässä luvussa toiminta- ja ajatusmalleja, joiden olen oppinut olevan helppouden tiellä näytellessäni, tai jotka eivät tue kestävää työskentelytapaa. Pohdin, mitkä asiat auttavat minua löytämään helppouden tunteen, kuten esimerkiksi Chekhov-tekniikan erilaiset psykofyysiset apukeinot, kauneuden näkeminen (tämäkin tuttua Chekhovista) sekä se, etten tee kotiläksyjäni liian tarkasti.

Tämä opinnäytetyö on selvitys helppouden luonteesta sekä kestävän taiteilijan ideasta. Tämä on erään kärsivän taiteilijan matka kohti kestävyyttä.