Kaksi näkökulmaa 1920-luvun ranskalaiseen modernismiin: Käsiteanalyysista intertekstuaalisuuden lajeihin

Abstract

Lisensiaatintyöni “Kaksi näkökulmaa ranskalaiseen modernismiin 1920-luvulla: käsiteanalyysista intertekstuaalisuuden lajeihin” koostuu kolmesta konsertista ja kahdesta vertaisarvioidusta tutkimusartikkelista. Kokonaisuus jakaantuu kahdeksi toisiinsa liittyväksi aihealueeksi, joista ensimmäisen ”Uusi (epä)järjestys: ranskalainen modernismi esteettisenä vedenjakajana” tavoitteena oli luoda kehys koko projektille tarkastelemalla muutostekijöitä ranskalaismodernistisen estetiikan taustalla, rinnastamalla eurooppalaisen modernismin pääkoulukuntien (Pariisin ja Wienin) musiikillista estetiikkaa toisiinsa ja analysoimalla ranskalaisen modernismin kannalta keskeisimpiä käsitteitä. Toisen aihealueen ”Les Six, ranskalainen neoklassismi ja intertekstuaalisuuden lajit” tavoitteena oli perehtyä syvällisemmin ranskalaisen neoklassismin erityiskysymyksiin, kuten intertekstuaalisuuden lajeihin ja pianistin tapaan havainnoida intertekstuaalisuutta.

Tutkimusaineistoni koostui nuottilähteiden lisäksi käsitehistorian, kulttuurihistorian, musiikintutkimuksen, fenomenologisen filosofian ja (teoreettisen) kirjallisuustieteen lähteistä. Olen myös itse tuottanut uuden tyyppistä tutkimusaineistoa yhdistämällä toisiinsa tutkimustekstiä ja videomateriaalia omista esityksistäni. Tutkimusmenetelmistä tärkein on ollut pianistin analyysi, soittamisen kautta havainnoiminen; tämän lisäksi olen molemmissa artikkeleissani harjoittanut käsiteanalyysia ja toisessa artikkelissa fenomenologista päättelyä, joka perustui Maurice Merleau-Pontyn fenomenologian peruskäsitteistön soveltamiseen pianonsoitossa tapahtuviin havaintokokemuksiin.

Tärkeimmät tutkimustulokset musiikin esittäjän kannalta painottuvat kolmeen pääkohtaan: 1) ranskalaisen modernismin tärkein ilmenemismuoto on ranskalainen neoklassismi, jota edustavat Les Six -ryhmä, Erik Satie ja Igor Stravinsky; 2) neoklassismin tärkein ilmenemismuoto on intertekstuaalisuus, ja ranskalaisessa neoklassismissa viitataan enimmäkseen kaanoniin ulkopuolisiin musiikillisiin tyyleihin, kuten populaarimusiikkiin ja eieurooppalaisiin etnisiin tyyleihin; 3) pianisti kokee musiikissa olevat intertekstuaaliset suhteet kehollisina kokemusverkostona, ei lähtökohtaisesti nuottitekstistä perinteisin musiikkianalyysin menetelmin nousevana informaationa.