Partakko, Oaggojiehkki, Hehtaari, Partakko: teatteriäänisuunnittelijan luontosuhdepaikantumisia Saamenmaalla ja Suomessa

Abstract

Tässä esittelystä, kahdesta autobiografisesta esseestä, jälkisanoista ja liitteestä koostuvassa teatteritaiteen maisterin kirjallisessa opinnäytetyössäni käsittelen saamelaisen ja länsimaisten luontosuhteiden välisiä leikkauspintoja äänisuunnittelun opinnoissani Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa sekä omaa tunnematkaani äänisuunnittelijaksi. Kuvaan Saamenmaalta kotoisin olevan äänisuunnittelijaopiskelijan työtä ekologisten kriisien aikakaudella, jota leimaa ennakoimattomuus, näköalattomuus ja kriisien fyysinen eskaloituminen kaukana harjoitussaleistamme. Käytän tekstissäni paitsi omia kokemuksiani, myös tutkimuskirjallisuutta, enimmäkseen saamentutkimuksen, ympäristöantropologian sekä posthumanistisen taiteelliseen tutkimuksen terminologiaa ja kenttää. Ensimmäisessä esseessä käsittelen äänisuunnittelun maisteriopiskelijoiden kenttä-äänitysmatkaa Saamenmaan Lyngenin eli Ivgun alueen suurimmalle jäätikölle, Strupbreenille eli Oaggojiehkkille, syksyllä 2021. Tutkin Oaggojiehkki-jäätikön koetuksi tulemista sekä länsimaisen taidekorkeakouluopiskelijan että perinteisen saamelaisen paikkaymmärryksen näkökulmista. Sivuan tekstissä kenttä-äänittämiseen liittyviä kolonialistisia rakenteita ja tuon esiin saamelaisten taiteilijoiden ja taiteen- ja maisemantutkimuksen näkökulmia aiheeseen. Kuvaan ja erittelen omaelämäkerrallisen kirjoittamisen keinoin kokemustani Oaggojiehkkillä äänittämisestä suhteessa maailmantilaan, juuriini ja koulutukseeni. Toisessa esseessäni kuvaan taiteellisen opinnäytteeni, Marja Salon ja Hanna-Kaisa Tiaisen Kansallisteatterin Omapohja-näyttämölle ohjaaman Hehtaarin äänisuunnittelun, prosessia tunnekokemuksena sekä luontosuhdekitkaa tutkien. Pyrin tekstissä kuvaamaan, millaista oli tehdä ekologisten kriisien tunnemaastoa ja erästä kymenlaaksolaista hakkuupalstaa käsittelevää esitystä Helsingin Kaisaniemessä Saamenmaalta kotoisin olevana äänisuunnittelijana yhdessä suomalaisen työryhmän kanssa. Käytän apuna samaa teoriamaastoa kuin ensimmäisessäkin esseessä mutta painotan omaelämäkerrallisuutta, työprosessin kuvausta ja tunnekokemuksien käsittelyä. Tekstin lopussa kerron hieman muusta työstäni äänisuunnittelijana tunnenäkökulmasta ja kokoan vinkkejä teatteriäänisuunnitteluprosessissa ilmenevien tunteiden kanssa toimeen tulemiseen. Jälkisanoissa pohdin, mitä opinnäytteen kirjoittamisen prosessi on minulle aiheistani opettanut ja miten aion jatkaa näiden kysymysten äärellä.