Tarvitaanko soitonopettajia 2020-luvulla? : itseohjautuvan oppimisen tukeminen pop/jazz-pedagogiikassa
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
Tiivistelmä
Tutkin tässä työssä itseohjautuvuuden tukemista pop/jazz-instrumenttipedagogiikassa.
Pop/jazz-musiikin muodollinen koulutus on maailmanlaajuisesti nuori ilmiö, joten sen käytänteet ovat yhä vahvasti kiinni klassisen musiikin koulutuksen metodeissa.
Pop/jazz-instrumenttien hallinnassa pidetään oleellisena ennen kaikkea oman soundin löytämistä. Tästä syystä on esitetty, että oppilaita pitäisi jo varhaisessa vaiheessa tukea kohti itsenäistä oppimista.
Tutkimuskysymykseni oli:
Kuinka pop/jazz-instrumenttiopettaja voi tukea oppilaidensa itseohjautuvuutta?
Tässä tutkimuksessa keskeisiä käsitteitä ovat itseohjautuvuus sekä siihen oleellisesti liittyvä pedagoginen lähestymistapa, jota suomeksi voidaan kutsua rakennustelineiden pystyttämiseksi (scaffolding).
Suoritin tutkimukseni systemaattisena kirjallisuuskatsauksena, eli perehdyin siihen, miten aihetta on jo tutkittu aikaisemmin, ja nostin esille uusia tutkimustarpeita.
Pop/jazz-instrumenttiopettaja voi tukea oppilaidensa itseohjautuvuutta perehtymällä SDT:n (self-determination theory) määrittelemiin ihmisen psykologisiin tarpeisiin (kyvykkyys, yhteisöllisyys, omaehtoisuus) ottamalla opetuksessaan nämä oppilaan tarpeet huomioon. Sen lisäksi opettaja voi käyttää opetuksessaan rakennustelineopetuksen tekniikoita, häivyttäen lopulta itsensä oppimistilanteesta. Tällöin oppilas oppii ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan, jolloin oppimisesta tulee itseohjautuvaa.