Eletty elämä - Kuoleman, ajan ja armon kudelma romaanin kirjoittamisessa

Abstract

Opinnäytetyössäni jäljitän oman kirjoittamiseni prosesseja, pitkällisiä ja lyhyempiä, sisäisiä ja ulkoisia. Opinnäyte pakottaa minut keskellä intensiivistä romaanin kirjoittamista pysähtymään sen äärelle, mistä olen perimmiltäni kirjoittamassa: mistä kaikki alkoi ja mihin suuntaan se on menossa.

Ajattelen, että koko eletty elämä sekä tämänhetkisyys valjastuu erottamatta romaanin käyttöön; arkinen assosioituu fiktioksi ja fiktion maailmaa siivilöityy arkeen. Mikään elämäntapahtuma ei ole suojassa kaunokirjailijan mieleltä.

Taiteellinen kysymykseni, tai pikemminkin väittämäni, on ettei historiallinen fiktio ole irrallaan käsillä olevasta hetkestä ja koetun elämän tapahtumista. Kaikki ajat ja tunteet virtaavat toistensa läpi ja ovat jatkuvassa vuoropuhelussa keskenään.

Minulle kirjoittamisessa kummallisinta ja inspiroivinta on tunne siitä, että eletty elämä taipuu ”fatalistisella” tavalla taiteeksi. Näin on tarkoitettu, ajattelen usein, näin tämän pitikin mennä. Se on luottoa siihen, että teos ottaa sen ajan minkä se tarvitsee ja kaikki kirjoittamisen vaiheet, hitaus ja epävarmuuskin, lopulta palvelevat lopputulosta.

Kirjoittamisen prosessi voi olla pitkä, kuten Maria Stepanovalla, joka aloitti romaaninsa Muistin muistolle kirjoittamisyrityksen jo kymmenenvuotiaana. Marguarite Yourcenar puolestaan sai Hadrianuksen muistelmat viimeisteltyä kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Aika on tehnyt noista teoksista parempia: ne olisivat olleet eri kirjoja, jos ne olisi kirjoitettu hätäisesti tai ensimmäisen impulssin tullen. Olen tyytyväinen siitä, etten lähtenyt projektiin ennen kuin vasta nyt, ja että olen elänyt kaikki nämä elämäntapahtumat läpi, jotta romaani voi todella tulla todeksi.

Kirjoittajana kaipaan vuosilukuja, maailman todellisia tapahtumia ja tilanteita, mutta ne ovat minulle kuitenkin vain suuntaviivoja tai merkkejä kaunokirjallisen maailman tueksi. Teoksessani kyse on modernista romaanista, joka pyrkii kohti sellaista poetiikkaa, jossa lopulta suurin merkitys on inhimillisellä kokemuksella ja kielellä, ei niinkään historiallisilla faktoilla.