Okulasentrismin kritiikin paljastuminen nykytaiteen materiaalisuuksissa

Abstract

Opinnäytetyössäni pohdin sitä miten taidekokemusta voi lähestyä okulasentrismin kritiikin ja fenomenologian kautta. Okulasentrismi tai silmäkeskeisyys tarkoittaa länsimaisessa estetiikassa ja epistemologiassa vallinnutta näköaistin ensisijaistamista. Tämä ensisijaistaminen on näkynyt esimerkiksi siinä, että muiden aistien kautta saatua tietoa ja kokemusta on saatettu vähätellä, siten myös luoden aistihierarkian, jonka huipulla on toiminut näköaisti.

Käyn opinnäytetyössäni lyhyesti läpi okulasentrismin syntyyn vaikuttaneita historiallisia tekijöitä sekä okulasentrismiin 1900-luvulla kohdistuneen kritiikin, joka pitkälti keskittyi näköaistin ensisijaistamisen aiheuttamaan kokemuksen. Lähestyn tätä ruumiittomuutta pohtimalla sitä miten taide vaikuttaa ruumiillisesti, vaikka sen pääasiallinen kokemisen tapa olisi nähdä se. Pyrin siis tietyllä tapaa osittain “tasoittamaan” länsimaiseen ajattelumalliin juurtunutta aistien hierarkiaa.

Analysoin Kiasman Kivi, Paperi, Sakset -kokelmanäyttelyn neljää teosta. Analyyseissä pohdin millä tavoin niiden katsominen herättää erilaisia ruumiillisia tuntemuksia, jolloin rinnalle nousee muutkin kuin puhtaasti visuaaliset aistikokemukset. Analysoitaviin teoksiin kuuluu maalaus, videoteos, ääni-installaatio sekä valokuva.

Lopulta otan huomioon sen, että fenomenologia ei etsi tiettyjä ratkaisuja, eikä sille ole yksinomaan alalle ominaisia tutkimuskysymyksia. Fenomenologia on siis väline, itsessään usein paradoksaalinen, mutta lopulta hyvin antoisa työkalu. Siten opinnäytetyöni onkin tietyllä tapaa ehdottelua siitä miten ja mitä tottumuksia olisi mahdollista ynnä mielekästä purkaa taidekokemuksesta, jotta siitä muodostuisi monitahoisempi ja runsaampi.