Rajaa hakua
Hakuohje

Taju

Taju on Taideyliopiston avoin julkaisuarkisto. Arkistoon tallennetaan Taideyliopistossa tuotettua kokotekstiaineistoa kuten väitöksiä, opinnäytetöitä, taiteellista tutkimusta, tieteellisten artikkeleiden rinnakkaistallenteita, julkaisusarjoja, oppimateriaaleja sekä digitoituja nuotteja, äänitteitä ja konserttitallenteita. Osa aineistosta on vapaasti saatavissa (Open Access) ja osa on käytettävissä vain kirjaston Taju-työasemilla. Jotkin aineistot ovat myös käytettävissä Taideyliopiston tunnuksilla.

Kokoelmat

Näytetään 1 - 10 / 10

Viimeksi tallennetut

  • Kadenssin kirjoittaminen myöhäisbarokin soitinmusiikissa
    Kortelainen, Kaisa (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2026)
    Opinnäyte
    Seminaarityössä tutkittiin kadenssin (cadenza) kirjoittamista 1700-luvulla. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, mitä aikalaislähteet ja nuottiesimerkit kertovat tyylinmukaisen kadenssin piirteistä ja kuinka näitä tietoja voisi hyödyntää käytännössä nykypäivänä. Tutkimus toteutettiin historiallisten lähteiden sisällönanalyysina sekä historiatietoisen esittämisen lähestymistapaa edustavan käytännön musiikillisen kokeilemisen ja vertaamisen avulla. Tutkimuksessa tarkasteltiin kahden saksalaissäveltäjän, Carl Philipp Emanuel Bachin (1714–1788) sekä Johann Joachim Quantzin (1697–1773) kadensseja ja kirjoituksia aiheesta. Vertailun taustaksi tehtiin lyhyt koonti improvisaation historiasta sekä kadenssin kehityksestä ja vakiintumisesta 1700-luvun puolivälissä. Lähteiden tulkinnassa esiin nousivat haasteet ohjeiden yleistettävyydestä eri kansallisuuksien, vuosikymmenten ja jopa yksittäisten säveltäjien musiikkiin sekä epävarmuus todellisista käytännöistä säilyneiden kadenssiesimerkkien määrän ollessa suhteellisen vähäinen. Tänä päivänä kadenssia myöhäisbarokin teokseen säveltävälle löytyy kuitenkin sekä Bachin että Quantzin teoksista kiinnostavia sanallisia ohjeita sekä nuottiesimerkkejä, joita opettelemalla voi päästä lähemmäs aikakauden tyyli-ihanteita vastaavaa soittoa. Tämän lisäksi esille nousivat vanhaan musiikkiin perehtyneiden muusikoiden esimerkistä oppiminen sekä harmonisen ymmärryksen vahvistaminen oppimisen apukeinoina pyrittäessä tyylinmukaiseen myöhäisbarokin kadenssin kirjoittamiseen.
  • Arvokasvatus lastenlauluissa : Yle Areenan 100 lastenlaulua -formaatin laulut arvokasvattajina
    Paajanen, Mirkka (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2026-04-08)
    Opinnäyte (maisteri)
    Maisterintutkielmani käsitteli arvokasvatusta Yle Areenan 100 lastenlaulua -formaatin lastenlauluissa. Tutkielmani pääkysymys oli, miten arvokasvatus ilmenee Yle Areenan 100 lastenlaulua -formaatin lauluissa. Vastasin kysymykseen seuraavien alakysymysten avulla: 1. Minkälaisia arvoja Yle Areenan 100 lastenlaulua -formaatissa olevat laulut sisältävät? 2. Minkälaiset arvot ohjaavat Ylen julkaisemaa lastenmusiikkia? 3. Miten Ylen lastenohjelmia ohjaavat arvot suhteutuvat 100 lastenlaulua -formaatissa olevien laulujen arvoihin? Tutkielmani teoreettinen viitekehys koostui pääosin arvoihin, kasvatukseen sekä musiikki- ja arvokasvatukseen perehtyneestä kirjallisuudesta kuin myös Ylen lastenohjelmien periaatteista. Tutkielmani perustui hermeneuttiseen tieteenperinteeseen tarkastellessani merkityssisältöjä ja kulttuuria kasvatuksessa vallitsevien arvojen kautta ja tulkitessani sanoitusten sisältämiä merkityksiä ja maailmankuvia. Näkökulmani oli laadullinen, ja aineistona oli Yle Areenan 100 lastenlaulua -formaatin laulut sekä Ylen lastenohjelmien tuottajan ja toimittajan haastattelut. Menetelmänäni käytin sekä laadullista sisällönanalyysia että teoriaohjaavaa analyysia nojautuen Leevi Launosen arvojaotteluun. Lisäksi haastattelin Ylen tuottaja ja toimittajaa. Maisterintutkielmani tulosten perusteella voidaan todeta, että arvokasvatus ilmeni lauluissa monella tapaa. Suurin osa Ylen lastenohjelmien periaatteissa mainituista arvoista toteutui formaattiin valituissa 85 analysoimassani laulussa, mutta osa arvoista jäi myös toteutumatta. Näin ollen tarvitsemme edelleen sekä uusia lastenlauluja että toisenlaisia valintoja ohjelmasisältöä rakentaessa, jotta kaikki Ylen lastenohjelmia ohjaavat arvot tulisivat kuuluviin ja todeksi myös käytännön tasolla.
  • Core elements of jazz drum comping : shaping musical form and dramaturgy
    Lukkarinen, Jaakko
    EST-julkaisusarja : 95 (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2026)
    Opinnäyte (tohtori)
    Taiteellinen tohtoritutkintoni tarkastelee jazz-rumpusetillä säestämistä, josta käytän nimeä komppaus. Tavoitteenani oli taiteellisen tutkimuksen keinoin syventää ymmärrystäni komppauksen musiikillisesta merkityksestä ja keinoista jazzmusiikillisissa muotorakenteissa. Työni tarkastelee ja havainnoi komppauksen roolia musiikillisen muodon ja esityksen dramaturgian muovaamisessa. Tutkimus koostuu yhdestä vertaisarvioidusta artikkelista Breaking Down Five Core Elements of the Improvised Comping of Philly Joe Jones (2024) sekä neljästä taiteellisesta osasta – studiotallenteesta One for Joe (2022) ja konserteista Textures (2023), Odd Times (2024) ja Rainbow Blue (2025) – joista jokainen on toiminut testialustana teoreettisille ja käytännön havainnoilleni. Tutkimuksen keskiössä ovat viisi säestämisen peruselementtiä, jotka tutkimusprosessini alussa analysoin jazzrumpali Philly Joe Jonesin soitosta, tutkin One for Joe -levytysprosessissa ja esitin tutkimusartikkelissani. Ne ovat goosing, active accenting, structuring the form, riffing ja intuitive call and response. Näitä viittä elementtiä olen soveltanut työni edetessä muissa taiteellisissa komponenteissa ja tätä prosessia kuvaan tässä yhteenvedossa. Yhdistämällä kuunteluanalyysin, nuotinnuksen, improvisoinnin, pohdiskelevan kirjoittamisen, sekä tutkimusaineiston – joka koostuu äänitteistä, nuotinnoksista, kirjoista, artikkeleista, haastatteluista ja oppimispäiväkirjoista – tutkin, kuinka valitsemani tarkastelun kohteena olevat viisi elementtiä omaksutaan intuitiivisesti ja kootaan sitten improvisoinnin vaatimusten mukaisesti osaksi jazzsävellyksen musiikillista muotoa ja dramaturgiaa. 1950-luvun hard hop -aikakaudelta analysoitujen komppauselementtien avulla olen pystynyt muokkaamaan omaa komppaustani ja ajattelen niiden muodostavan hedelmällisen lähtökohdan nykypäivän jazzrumpalin taiteelliselle tekemiselle. Olen myös löytänyt itselleni uusia tapoja muiden rumpalien komppauksen analysointiin. Lopuksi tutkimukseni korostaa rumpalin roolia säestäjänä ja painottaa komppausta ilmaisullisena, tulkitsevana ja kommunikatiivisena musiikillisena toimintona.This artistic research project investigates the practice of jazz drum comping and its role in shaping musical form and dramaturgy within performance. The inquiry aims to deepen my ability to interpret and complement musical structures through drumming. The research consists of one peer-reviewed article Breaking Down Five Core Elements of the Improvised Comping of Philly Joe Jones (2024) and four artistic components – the studio recording of One for Joe (2022) and the concerts Textures (2023), Odd Times (2024), and Rainbow Blue (2025) – each of which has served as a testing ground for my theoretical and practical findings. Central to the study are what I see as the five core elements of jazz drum comping, which I first picked out from analyzing the comping of Philly Joe Jones: goosing, active accenting, structuring the form, riffing, and intuitive call and response. Through a combination of aural analysis, transcription, improvisation, and reflective writing and research material consisting of recordings, transcriptions, books, articles, interviews and learning diaries, this thesis explores how these five elements are intuitively learnt and then assembled according to the demands of improvisation, thus adding to the musical form and dramaturgy of a jazz composition. Analyzing the elements of comping from the perspective of the 1950s Hard Bop era has provided me with tools that remain highly relevant to today’s jazz drumming. The five elements have not only helped me to improve my own comping but also to interpret the comping of other drummers. Ultimately, this research highlights the drummer’s role as an accompanist, and comping itself as an expressive, interpretive, and communicative act.
  • Proceedings of CARPA9 : ecological design and performance pedagogies : sustainable practices and interdisciplinary acts in a climate changed world
    Boitcova, Vera (toim.); Laaksonen, Sussu (toim.)
    Nivel : 23 (Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu, 2026)
    Konferenssiobjekti
    From 28th to 30th August 2025, 134 participants from 25 countries gathered to discuss the theme of the 9th Colloquium on Artistic Research in the Performing Arts (CARPA9), Ecological Design and Performance Pedagogies – Sustainable Practices and Interdisciplinary Acts in a Climate Changed World. The urgency of the theme of this colloquium was reflected in the unprecedented number of intelligent, insightful, and caring proposals, to the extent that the conference committee could only accept about 50% of proposals due to practical constraints of time and space. The premise for CARPA9 was to explore pedagogical approaches to, in, and for performance making in a climate changed world. In writing our call, the conference committee envisioned discussions and interventions around questions about how to move towards more ecologically and socially sustainable performing arts practices in higher education and university pedagogy. As a platform, CARPA9 thus brought together different perspectives and concerns around understanding and enacting climate justice in performing arts training and research.
  • Spaces of Simultaneity : Crip time as choreographic strategy and disorientation to collective experience
    Reinartz, Juli
    Acta Scenica : 68 (Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu, 2026)
    Opinnäyte (tohtori)
    “Samanaikaisuuden tilat” on käsite, joka on kehitetty käytännön kautta väitöstutkimuksessa All late, all babe. All late, all babe on taiteellinen tutkimus, joka tarkastelee vammaisaktivismin piirissä kehitettyä “crip time” – käsitettä (suomeksi rampa-aika) koreografisena strategiana , sekä sen haasteita ja mahdollisuuksia yhdessäolon kokemukselle esitystilanteissa. Tutkimuksen alussa käsiteltiin tilaa ja aikaa crip-näkökulmasta, mutta COVID-pandemian vaikutuksesta projekti keskittyi erityisesti aikaan. Pandemia häiritsi ajallisia rutiineja ylipäätään ja sai minut henkilökohtaisesti tietoisemmaksi omista ajallisista erityispiirteistäni ja tarpeistani. Tämä herätti taiteellisen uteliaisuuteni niihin energioihin ja resursseihin, joita ajan jakaminen vaatii ja mitä sen jakaminen voi mahdollistaa. Crip time on vaikuttanut aktivistiseen, teoreettiseen ja taiteelliseen työhön viimeisten neljän vuosikymmenen ajan. Taiteellisena näkökulmana sitä ovat tutkineet useat nykykoreografit, kuten Michael Turinsky, Raquel Meseguer Zafe ja Angela Alves levon estetiikan kautta (aesthetics of rest) sekä monet crip-taiteilijat kehittäessään saavutettavia työskentelyprosesseja. Koska minua toisaalta kiinnostaa crip time ajan käsitteenä, joka sisältää mutta ylittää levon politiikan, ja toisaalta pohtia sen vaikutuksia tanssin tuotantoon ja esittämiseen, keskityin projektissa moninaisten ja samanaikaisten ajan kokemusten tutkimiseen. Tavoitteena oli kehittää uusia malleja koreografiselle praktiikalle, joka kuuntelee radikaalisti niin projektiin osallistuneiden kuin yleisön jäsentenkin vammaiskehojen ja -mielien moninaisia ajallisuuksia. Luodessani koreografisia tiloja, jotka voivat kannatella rinnakkaisia ajallisuuksia, keskeiseksi kysymykseksi nousi: Kuinka jakaa aikaa, jos emme voi jakaa aikaa? All late, all babe noudatti konstruktivistista lähestymistapaa. Koreografisten ”tehtäväkäsikirjoitusten” (scores) suunnittelu oli menetelmä, jolla muokattiin yhtä tai useampaa ajallisen rutiinin ja konvention osa-aluetta harjoituksissa ja esitystilanteissa. Erottamalla toisistaan ”samanaikaisuuden”, jossa eri ajallisuudet kulkevat yksinkertaisesti rinnakkain ja ”Samanaikaisuuden”, jossa kontakti on mahdollista rinnakkaiselona, tutkimuksessa luotiin Samanaikaisuuden tiloja, jotka perus-tuivat tutkimustuloksina syntyneisiin tehtäväkäsikirjoituksiin. Samalla tutkimme työryhmäni kanssa näiden muutosten vaikutuksia ajan kokemukseen ja yhdessäolon tunteeseen. Näiden kokemusten tallentamiseksi tein haastatteluja ja loimme yhdessä taiteellisia kirjoitusharjoituksia. Haastattelut ja kirjoitukset tekivät koreografisten tilanteiden affektiiviset lataukset näkyviksi ja muuttuivat taiteellisiksi menetelmiksi, jotka loivat ”sanojen tekstuureja” liikkeen tekstuurien rinnalle. Samanaikaisuuden tilojen käsitteessä, jota pidän tämän tutkimuksen keskeisenä löytönä, mielialat (moods) ovat olennaisia pehmeänä pääsynä aikaan. Musiikki ja ääni toimivat työkaluina näiden mielialojen kanssa työskentelemiseen. Samanaikaisuuden tilojen kautta aika ei muodostu esteeksi. Sen sijaan aika on mahdollista nähdä kehkeytyvinä prosesseina, jotka eivät ole pelkästään hitaampia tai vähemmän intensiivisiä, vaan toistuvia, epäjatkuvia, ei-kliimaksisia, spekulatiivisia. Ne perustuvat käsitykseen ei-yhdessäolosta tai yhteyden etäisyydestä (access distance) ja tukeutuvat sattumanvaraisuuteen yhdessäolon periaatteena. Tutkimuksessa kosketusta käytetään työkaluna, jolla samanaikaisuuden tilojen hienovaraiset, ympäröivät ominaisuudet tehdään havaittaviksi. Vaikka Samanaikaisuuden tilat laajentavat koreografin roolia organi-sointiin liittyviin kysymyksiin, niitä ei voida pelkistää ainoastaan tuotannollisiksi kysymyksiksi. Ne muuttavat taiteellista ilmaisua “saavutettavuuden estetiikan” (Aesthetics of Access; Graeae) käsitteen mukaisesti: normatiivisten aikajanojen välttämisestä tulee vastavuoroisen neuvottelun, yksilöllisten rajojen asettamisen, syklisyyden ja syvän kuuntelemisen muoto. Ne vaativat jatkuvaa hoivaavaa koreografista praktiikkaa, joka virittyy sekä ilmaistuihin että esiin nouseviin ajallisiin tarpeisiin.“Spaces of Simultaneity” is a concept developed through practice in the doctoral research project All late, all babe. All late, all babe is an artistic research that explores “crip time” – a concept developed within crip activist contexts – as a choreographic strategy, investigating its challenges and potentials for the experience of togetherness in performative situations. After dealing with space, as well as time, from a crip perspective at the beginning of the research, the project focused on time under the impression of the COVID pandemic, which disrupted temporal routines in general and made me personally more aware of my temporal particularities and needs. An artistic curiosity was sparked for energies, temporal resources, and the potential of sharing time. Crip time has informed activist, theoretical, and artistic work over the past four decades. As an artistic lens, it has been explored by diverse contemporary choreographers such as Michael Turinsky, Raquel Meseguer Zafe and Angela Alves in the “aesthetics of rest”, and many crip artists in the installation of accessible work processes. Building upon an interest in crip time as a concept of time that includes yet goes beyond the politics of rest, and wondering about its effects on the pro-duction and presentation of dance, I focused the project towards the exploration of multiple, simultaneous temporalities. The objective was to develop new patterns for choreographic practice that radically listen to the diverse temporal scopes of crip bodies and minds, of project participants and audience members. Creating choreographic spaces that can host multiple temporalities, the central question became: How to share time if we cannot share time? All late, all babe followed a constructivist approach. The design of choreographic scores was the method used to modify one or more aspects of the temporal routines and conventions in rehearsals and per-formative situations. Differentiating “simultaneity”, a situation in which different temporalities simply run parallel, from “Simultaneity”, a co-existence in which contact is possible, the research created spaces of Simultaneity relying on the scores as research results. In parallel, a group of collaborators and I investigated their effects on our sense of time and togetherness. To capture these experiences, I conducted inter-views and created artistic writing exercises. By making the affective charges of choreographic situations available, the interviews and writings became artistic methods, creating “textures of words” alongside the textures in movement. Moods, as a soft access to time, are essential to the concept of spaces of Simultaneity, which I consider the central finding of this study. Music and sound serve as tools to work with those moods. Spaces of Simultaneity avoid treating time as an obstacle and instead conceive of it as emerging timelines that are not only slower or less intense but also repetitive, non-continuous, non-climactic, and speculative. They rest on an understanding of non-togetherness, or “access distance”, and rely on coincidences as a principle of togetherness. In the study, touch is used as a tool to make the subtle, ambient qualities of spaces of Simultaneity perceivable. As much as spaces of Simultaneity expand the role of the choreographer to organizational questions, they cannot be reduced to matters of production. They change artistic expression along the lines of the concept of the “aesthetics of access” (Graeae) by turning the gesture of avoiding chrononormative timelines into a form of mutual negotiation, individual boundaries, going in circles, and deep listening. They require a continuous choreographic practice of care, attuned to both stated and emerging temporal needs.“Rum av samtidighet” är ett begrepp som har utvecklats genom praktik i doktorandforskningsprojektet All late, all babe. All late, all babe är en konstnärlig forskning som undersöker begreppet “crip time” som utvecklats inom funktionshinderaktivismen som en koreografisk strategi och dess utmaningar och möjligheter för erfarenheten av samvaro i föreställningssituationer. I början av forskningen behandlades rum och tid ur ett crip-perspektiv, men till följd av covid-pandemin kom projektet särskilt att fokusera på tiden. Pandemin störde tidsliga rutiner överlag och gjorde mig personligen mer medveten om mina egna tidsmässiga särdrag och behov. Detta väckte min konstnärliga nyfikenhet på de energier och resurser som delandet av tid kräver och vad delandet av tid kan möjliggöra. Crip time har påverkat det aktivistiska, teoretiska och konstnärliga arbetet under de senaste fyra decennierna. Flera samtida koreografer har undersökt detta som ett konstnärligt perspektiv, såsom Michael Turinsky, Raquel Meseguer Zafe och Angela Alves genom vilans estetik (aesthetics of rest) samt många crip-konstnärer i deras utveckling av tillgängliga arbetsprocesser. Eftersom jag å ena sidan är intresse-rad av crip time som ett tidsbegrepp som innefattar men går utöver vilans politik, och å andra sidan vill reflektera över dess konsekvenser för dansens produktion och framförande, fokuserade jag i projektet på att undersöka mångfacetterade och samtidiga temporaliteter. Målet var att utveckla nya modeller för en koreografisk praktik som radikalt lyss-nar till de mångskiftande temporaliteterna i kroppar och sinnen hos per-soner med funktionsnedsättning, både bland projektets deltagare och i publiken. När jag skapade koreografiska rum som kan bära parallella temporaliteter växte en central fråga fram: Hur ska vi fördela tiden om vi inte kan dela på tiden? All late, all babe följde ett konstruktivistiskt tillvägagångssätt. Utformningen av de koreografiska ”uppgiftsmanusen” (scores) var en metod för att bearbeta ett eller flera delområden av den tidsmässiga rutinen och konventionen i repetitionerna och föreställningarna. Genom att differentiera “samtidighet”, en situation där olika temporaliteter helt enkelt löper parallellt, från “Samtidighet”, en samexistens där kontakt är möjlig, skapade forskningen rum av Samtidighet som förlitar sig på uppgiftsmanusen som forskningsresultat. Samtidigt undersökte jag tillsammans med min arbetsgrupp hur dessa förändringar påverkade upplevelsen av tid och känslan av samvaro. För att dokumentera dessa erfarenheter gjorde jag intervjuer och vi skapade tillsammans konstnärliga skrivövningar. Intervjuerna och texterna synliggjorde de affektiva laddningarna i de koreografiska situationerna och förvandlades till konstnärliga metoder som skapade ”ordens texturer” vid sidan av rörelsens texturer. I begreppet rum av Samtidighet, som jag betraktar som det centrala fyndet i denna forskning, är sinnesstämningar (moods) avgörande som en mjuk ingång till tiden. Musik/ljud fungerade som verktyg för att arbeta med dessa sinnesstämningar. Genom rum av samtidighet blir tiden inte ett hinder. Snarare kan tiden förstås som framväxande processer som inte bara är långsammare eller mindre intensiva, utan repetitiva, diskontinuerliga, utan klimax och spekulativa. De bygger på en uppfattning om icke-samvaro eller tillgänglighetsavstånd (access distance) och vilar på slumpmässighet som en princip för samvaro. I studien används beröring som ett verktyg för att göra de subtila, omgivande egenskaperna hos rum av Samtidighet uppenbara. Även om rum av Samtidighet utvidgar koreografens roll till frågor som rör organisering, kan de inte reduceras enbart till produktionsfrågor. De omformar det konstnärliga uttrycket i enlighet med begreppet ”tillgänglighetens estetik” (Aesthetics of Access, Graeae): att undvika normativa tidslinjer blir till en form av ömsesidig förhandling, individuellt gränssättande, cyklikalitet och djupt lyssnande. De kräver en kontinuerlig och omsorgsfull koreografisk praktik som är lyhörd både för uttalade och framväxande tidsmässiga behov.