Rajaa hakua
Hakuohje

Taju

Taju on Taideyliopiston avoin julkaisuarkisto. Arkistoon tallennetaan Taideyliopistossa tuotettua kokotekstiaineistoa kuten väitöksiä, opinnäytetöitä, taiteellista tutkimusta, tieteellisten artikkeleiden rinnakkaistallenteita, julkaisusarjoja, oppimateriaaleja sekä digitoituja nuotteja, äänitteitä ja konserttitallenteita. Osa aineistosta on vapaasti saatavissa (Open Access) ja osa on käytettävissä vain kirjaston Taju-työasemilla. Jotkin aineistot ovat myös käytettävissä Taideyliopiston tunnuksilla.

Kokoelmat

Näytetään 1 - 10 / 10

Viimeksi tallennetut

  • Vallakas, inspiroiva yksinäisyys : ja miksi ajaudun toistuvasti kirjoittamaan monologeja
    Salaniemi, Arda (Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu, 2026)
    Opinnäyte (maisteri)
    Tämä kirjallinen opinnäyte käsittelee monologia sekä sen suhdetta yksinäisyyteen. Olen kirjoittanut, oikeastaan ajautunut kirjoittamaan kolme monologia, vaikka suunnitelma olisi ollut toinen. Kirjoitan tästä monologeissa piilevästä vetovoimasta, joka ajaa minut niiden pariin. Opinnäyte jakautuu neljään osaan. Ensimmäisessä osassa käyn läpi impulsseja, jotka johdattelivat minut tämän kirjoituksen aiheen äärelle. Esittelen opinnäytteeni kannalta merkittävimmät käsitteet, kuten yksinäisyyden ja monologit, sekä avaan sitä sielunmaisemaa, josta käsin elän ja täten kirjoitan. Avaan lyhyesti käsitteen kaikukammio, jota käytän kuvaamaan tekijöitä ja teoksia, jotka ovat minulle erityisen puhuttelevia. Toisessa osassa avaan monologin käsitettä, sen suomalaista historiaa ja suhdetta muun muassa lyriikkaan. Historiaa käsittelevässä luvussa koitan löytää vastauksia kysymyksiin a) ketkä monologeja ovat kirjoittaneet, b) mistä monologit ovat kertoneet ja c) miten sekä missä niitä on esitetty. Tätä varten olen keskustellut kera teatterihistorioitsija Pentti Paavolaisen, sekä käynyt sähköpostikirjeenvaihtoa Leena Kärkkäisen, Hanna Helavuoren sekä Jukka von Boehmin kanssa. Perehdyn muutamiin suomalaisiin avainteoksiin sekä merkittäviin monologeihin keskittyviin teattereihin ja tekijöihin, joita alkoi erityisesti näkyä 1990-luvulla. Esittelen sekä kirjallisen että taiteellisen opinnäytteeni kannalta merkittävän näyttämöllisen tilanteen käsitteen. Kolmannessa osassa pääsen syvemmälle reflektioon. Tutkin kirjoittamalla miksi monologit ovat vetäneet minua puoleensa. Pääsen kiinni niiden inspiroivaan ja vallan tunnetta lisäävään luonteeseen. Kerron halustani kirjoittaa vilpittömästi, ja sen vaikeudesta. Ennen kaikkea pääsen kaikukammioiksi nimittämieni teosten ja tekijöiden pariin. Ne ovat Olivia Laingin teos Yksinäisten kaupunki – Tutkimusmatka yksinolon taiteeseen, The Cardigansin kappale Communication sekä Taija Helmisen näytelmä Onnellisinta on olla onnellinen sekä sen esitys Teatteri Avoimissa Ovissa syksyllä 2021. Opinnäytteen viimeisessä luvussa käyn läpi oppimani asiat monologeista. Teen pienen introvertin sekä ekstrovertin katsauksen siihen, mikä on monologin merkitys tässä hetkessä, minulle ja muille. Liitteenä taiteellinen opinnäytteeni Näen maailman kidan allani.
  • Epävakaa, romanttinen, käsittämätön : lähestymisiä itsemurhaan nykynäytelmässä
    Ahonen, Mimmi (Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu, 2026-03-30)
    Opinnäyte (maisteri)
    Tässä opinnäytteessä tarkastelen, miten itsemurha toimii nykynäytelmässä dramaturgisena, kommunikatiivisena ja representatiivisena ilmiönä. Työ rakentuu kolmesta erillisestä esseestä, joissa analysoin ensisijaisesti kolmea nykynäytelmää: Sarah Kanen 4.48 Psychosista, Tuomas Timosen Meganin tarinaa ja Alice Birchin Erään itsemurhan anatomiaa. Hyödynnän muun muassa filosofian ja teatterin- ja kirjallisuudentutkimuksen huomioita itsemurhasta, traumasta, tragediasta ja postdraamallisesta. Ensimmäisessä esseessä käsittelen itsemurhaa dramaturgiana. Tarkastelujeni pohjalta ehdotan, että nykynäytelmissä itsemurha ei toimi perinteisen tragedian mukaisena juonen päättävänä tapahtumana, vaan voimana, joka järjestää koko teoksen muodon. Analysoimissani näytelmissä itsemurha ilmenee keskeytyksenä, maailmaa määrittävänä tilana tai rakenteellisena olosuhteena. Tämä essee myös taustoittaa lyhyesti näytelmät, jotka olen valinnut käsittelyyn. Toisessa esseessä tarkastelen itsemurhaa kommunikaationa. Hyödynnän itsemurhakirjettä teoreettisena viitekehyksenä ja esitän, että itsemurha ei tuota vakaata tai yksiselitteistä viestiä. Sen sijaan se käynnistää merkityksen kierron ja pakottaa ympäröivän yhteisön tulkintaan ilman mahdollisuutta lopulliseen ymmärrykseen. Itsemurha toimii näin performatiivisena eleenä, joka muuttaa tilanteen niille, jotka jäävät. Kolmannessa esseessä analysoin itsemurhan representaatiota ja erityisesti sen estetisoitumista kauneuden ja katseen ilmiöiden kautta. Erittelen, miten kulttuurinen kuvasto muokkaa itsemurhan esittämisen tapoja ja miten näytelmät joko toistavat tai purkavat näitä malleja. Käsittelen ensisijaisesti omia näytelmätekstejäni, jotta pääsen paremmin käsiksi kirjoittajan motiiveihin ja pyrkimyksiin. Kolmas essee on edeltäviä henkilökohtaisempi ja vapaamuotoisempi: pyrin hahmottamaan, miten omat kokemukseni itsemurhasta ovat vaikuttaneet siihen, millaisia näytelmiä kirjoitan. Opinnäytteen kirjallisen osion keskeinen johtopäätös on, että itsemurha nykynäytelmässä ei ole yksittäinen teko tai selitettävä tapahtuma, vaan monitasoinen dramaturginen voima, joka vaikuttaa samanaikaisesti muotoon, kieleen ja sisältöön. Erityisesti ajatus näiden osa-alueiden erottamattomuudesta nousee työn keskeiseksi havainnoksi ja hedelmäksi, jota kantaa kirjoittajana jatkossa. Lisäksi ajattelen, että tämä työ osallistuu keskusteluun nykynäytelmän kyvystä käsitellä kokemuksia, jotka vastustavat kerronnallista johdonmukaisuutta sekä sulkeumaa.
    Aineisto on käytettävissä vain kirjaston Taju-työasemilla.
  • Ala elää! : puheenvuoroja tanssipedagogiikan tulevaisuuden tekijöille
    Kauppila, Heli (toim.); Tuovinen, Taneli (toim.)
    Teatterikorkeakoulun julkaisusarja : 83 (Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu, 2026)
    Kirja
    Tanssipedagogiikka on maailmassa olemisen tapa. Se on kehollista tietoa ja kuuntelemista, dialogisuutta ja moninaisuuden tunnistamista, tilan avaamista sille, mikä vasta hahmottuu, ja toivoon ankkuroituvaa tulevaisuustyötä. Tanssipedagogiikka kurottaa tanssin opettamisen ja oppimisen kysymyksistä laajempiin yhteyksiin: esittävien taiteiden ja pedagogiikan risteyksiin, kasvatuksen ja koulutuksen käytäntöihin, taiteen ja tieteen kenttiin sekä niissä syntyviin uusiin verkostoihin. Näistä huokoisista yhteyksistä ala hengittää ja uudistuu. "Ala elää" on kehotus, jota ei voi toteuttaa toisen puolesta. Se viittaa aina uudestaan löytyvään kokemukseen kehollisuudesta, läsnäolosta, liikkeestä ja tanssista. Kehollinen toiminta voi havahduttaa meidät kokemaan: olen elossa! Samalla "ala elää!" on huuto tanssipedagogiikan puolesta. Tanssipedagogiikan elinvoimaisuus ei ole kiinni vain tiettyyn aikaan ja paikkaan sidotuista reunaehdoista. Kysymys tanssin, taiteen ja kasvatuksen merkityksestä on kulttuuria ja sukupolvia läpileikkaava, elävä ja kussakin ajassa muotoa ja ymmärrystä etsivä voima. Tämä kirja kokoaa yhteen monimuotoisia toimijuuksia ja rikkaita näkökulmia tanssipedagogiikan käytäntöihin kymmenen keskenään eriluonteisen tekstin kautta. Tekstit asettuvat moniääniseksi kudelmaksi ajasta, jolloin esittävien taiteiden pedagogiikkaa koetellaan samanaikaisesti laaja-alaisten muutosjännitteiden, ekologisten haasteiden, koulutuksen eriytymisen, arkea halkovan yhteiskunnallisen polarisoitumisen sekä pedagogiikan tulevaisuutta määrittävien arvojen ja rakenteiden puristuksessa. Käsillä oleva julkaisu kehottaa ennakkoluulottomuuteen ja yhteistyöhön: ehdotamme tanssipedagogiikkaa juuriin menevänä ja sieltä kohti uutta nousevana käytäntönä. Tanssipedagogiikan tieto ja toiminta kutsuvat henkilökohtaiseen kannanottoon ja vastaamiseen, näin syntyy vastavuoroisuutta ja dialogille avautuvia tiloja. Tanssipedagogiikka tarjoaa mahdollisuuksia yhteiselle tekemiselle ja kuvittelulle. Uudet suuntaviivat versovat vähitellen, kun tarkastelemme totuttuja toimintatapoja tuoreesti ja pidemmällä aikavälillä: ettei huomiomme jäisi kiinni seuraavaan haasteeseen tai olemassa oleviin epäkohtiin, vaan näkisimme yhdessä laajemmin, unelmoisimme ja rakentaisimme uusia suuntia kauaskantoisesti, moniulotteisesti ja vastuullisesti.
  • Loisen käsitteestä taiteen institutionaalisessa kontekstissa
    Haapavaara, Louna (Taideyliopiston Kuvataideakatemia, 2026)
    Opinnäyte (kandidaatti)
    Tarkastelen tutkielmassani loisen käsitettä taiteen institutionaalisessa kontekstissa. Lähestyn tutkimuskohdettani sitä asuttaen, jolla tarkoitan sellaista käsitteen jäsentävää ja soveltavaa toimintaa, joka yhtäältä avaa sen piiloisia merkityksiä ja toisaalta muovaa käsitettä loisen tavoin: Käsitettä käsitellessäni se myös väistämättä muuttuu. Oletan ennalta, että loinen häiritsevänä ja keskeyttävänä osapuolena tuottaa muutosta, ja tunnustaa siten toisia tulokulmia ja olemisen tapoja. Loinen merkitsee biologisen määritelmän mukaan eliölajia, joka elää vuorovaikutussuhteessa toiseen lajiin ja hyötyy suhteesta toisen kustannuksella. Loinen on käsitteenä kuitenkin biososiaalinen, eli alunperin ihmisten keskinäisiin vuorovaikutussuhteisiin pohjaava, ja viittaan tutkielmassani sanalla sen biologista määritelmää laajemmin loisen kaltaisiin osapuoliin. Instituutiolla viittaan ensisijaisesti järjestäytyneisiin ja vakiintuneisiin taiteen esittämisen paikkoihin, kuten museoihin. Lainaan tutkielmassani loista käsittelevää kirjallisuutta esimerkiksi taiteen, kielitieteen ja filosofian tieteenaloilta. Lähestymistapani on samansuuntainen postkvalitatiivisen tutkimuksen kanssa, jolloin tutkielmaani johdattaa menetelmän sijaan teoriat ja käsitteet. Keskustelen erityisesti Michel Serres’n (1930-2019) teoksen Parasite (1982) keskeisimpien käsitteiden kanssa. Serres perustelee sosiaalisten, biologisten ja kommunikaatiojärjestelmien suhteiden samankaltaisuuksilla ja rinnakkaisuuksilla, kuinka ne kaikki perustuvat ulossuljettuun kolmanteen, loiseen. Parasite edustaa varhaista posthumanismia, joten luen sitä tietyn ajallisen ja kontekstuaalisen välimatkan päästä. Avaan tutkielmassani loisen käsitettä Serres’n teorian ohella parasiittisten vertauskuvien ja praktiikoiden sekä para-instituution käsitteen kautta. Käsittelen myöhemmin taiteilijapari nabbteerin teosta parahultainen isäntä (2025) loisen käsitettä vasten. Lopuksi ehdotan, että suhteessa instituutioon loinen on muutosta tuottava osapuoli, joka voi horjuttaa vakiintuneita ja pysyväksi käsitettyjä rakenteita ja käytäntöjä.
  • Insamling av folkdiktning i Replot : en kvalitativ granskning av Wilhelm Sjöbergs samlingar
    Österberg, Janeta (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2026-05-14)
    Opinnäyte (kandidaatti)
    Syftet med avhandlingen är att göra en kvalitativ granskning av Wilhelm Sjöbergs samlingar som finns bevarade i Svenska Litteratursällskapets (SLS) arkiv. Samlingarna som jag utgått från är SLS 52, 63, 66 och 94, från slutet av 1800-talet och början av 1900-talet. Kvalitativ ska i det här avseendet uppfattas som en innehållsbaserad analys där jag gjort både mera allmänna noteringar om samlingarnas struktur och innehåll, samt noterat vilken information som angivits i samband med uppteckningarna. Sådan information relaterar till framföraren, ort, spridning och årtal, samt en mera omfattande övrig information. Den presenteras i tematiska helheter relaterat till musikens syfte och funktion, dansrelaterad information samt instrumentering och spelstil. Jag har sedan reflekterat över samlingarnas innehåll ur ett kulturhistoriskt (Nyqvist 2007, 11) samt biografiskt perspektiv (Nyqvist 2007, 13). Som bas för den kulturhistoriska reflektionen har jag använt akademiska litteratur och reflekterat över samlingarnas innehåll i relation till insamlingsarbetets bakgrund, utförande och dåtida värderingar och utmaningar. I den biografiska granskningen har jag varit medveten om att Wilhelm som person också har inverkat på samlingarnas innehåll och utförande. Därför har jag även reflekterat över hur hans kompetenser och andra omständigheter har influerat samlingarna. Wilhelms personliga bakgrund har främst hämtas från intervjuer utförda av Ann-Mari Häggman och Helena Boucht. I sin helhet konstateras att det finns ett stort värde i Wilhelms insamlingar. De är omsorgsfullt utförda och även väldigt beskrivande. Ur ett kulturhistoriskt perspektiv kan man konstatera att han delvis delade då rådande värderingar, men också kan anses vara föregångare inom andra. Man kan också konstatera att Wilhelm som person i stor utsträckning har påverkat hans insamlingsarbete. Tack vare sin musikaliska bakgrund har han varit väldigt kompetent att göra noggranna och beskrivande uppteckningar. Samtidigt har också hans lokala ursprung sannolikt gett honom fördelar i insamlingsarbetet i förhållande till andra utomstående insamlare.