Taju

Taju on Taideyliopiston avoin julkaisuarkisto. Arkistoon tallennetaan Taideyliopistossa tuotettua kokotekstiaineistoa kuten väitöksiä, opinnäytetöitä, taiteellista tutkimusta, tieteellisten artikkeleiden rinnakkaistallenteita, julkaisusarjoja, oppimateriaaleja sekä digitoituja nuotteja, äänitteitä ja konserttitallenteita. Osa aineistosta on vapaasti saatavissa (Open Access) ja osa on käytettävissä vain kirjaston Taju-työasemilla. Jotkin aineistot ovat myös käytettävissä Taideyliopiston tunnuksilla.

Kokoelmat

Näytetään 1 - 10 / 10

Rinnakkaistallennetut julkaisut 554
Kirjalliset opinnäytteet 1720
Kirjalliset opinnäytteet (rajoitettu pääsy) 187
Aineistot ovat käytettävissä vain kirjaston Taju-työasemilla.
Opinnäytteiden taiteelliset osiot (vaatii uniarts-kirjautumisen) 1
Aineistot ovat käytettävissä Taideyliopiston tunnuksilla kirjautuneille.
Julkaisusarjat ja erillisjulkaisut 378
Nuotit 1055
Nuotit (rajoitettu pääsy) 197
Aineistot ovat käytettävissä vain kirjaston Taju-työasemilla.
Äänitteet 445
Äänitteet (vaatii uniarts-kirjautumisen) 3
Aineistot ovat käytettävissä Taideyliopiston tunnuksilla kirjautuneille.
Äänitteet (rajoitettu pääsy) 1422
Aineistot ovat käytettävissä vain kirjaston Taju-työasemilla.

Viimeksi tallennetut

Omasta päästä : improvisaation synty kansanmusiikkipedagogiikan keinoin
Joutsenlahti, Leena
Sibelius-Akatemian kansanmusiikkijulkaisuja : 31 (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2018)
Opinnäyte (tohtori)
Aloitin kansanmusiikin perusopinnot vuonna 1983, jolloin Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osasto perustettiin. Suomalaisen muistinvaraisen musiikin olemassaolo elävänä perinteenä ja arkistoissa tuhansina äänitteinä ja nuotteina paljastui minulle vasta silloin. Kansanmusiikin improvisatorinen olemus ei kuulunutkaan pelkästään ulkopuolisille, kaukaisille kulttuureille, joihin olin aikaisemmin kuullut ja luullut sen liitettävän. Länsimaisen musiikkikulttuurimme takaa löytyi jotain aivan muuta kuin mitä olin aikaisemmin oppinut ja kokenut. Kansanmusiikin osastolla 1990-luvulla tehty päätös ottaa improvisointi osaksi kansanmusiikin käsitettä on laajentanut kansanmusiikkiopiskelijoiden käsitystä improvisoinnista, mutta myös siitä, miten kansanmusiikkia voi soittaa, laulaa ja esittää. Lähestyn kirjallisen työn alussa kansanmusiikki-improvisaatiota kertomalla lyhyesti muutamien kansanmuusikoiden taiteellisten jatkotutkintojen improvisaatiota koskevista tutkimuksista. Kirjallisessa työssä tarkastelen käsitettä omasta päästä soitto ja laulu[1] sekä taiteilijan että pedagogin näkökulmasta. Kolmenkymmenenviiden vuoden kokemus kansanmusiikin opettajana on antanut minulle kuvan siitä, mitä kansanmusiikin opetus voisi olla, ja vielä ajatuksia siitä, mitä sen pitäisi tulevaisuudessa olla. Taiteellisen jatkotutkintoni metodeja ovat olleet esikuvien, oman itseni sekä oppilaitten kuuntelu ja havainnointi, opettaminen ja soittaminen sekä alan kirjallisuuden tutkiminen. Sen lisäksi työn edetessä olen löytänyt tärkeimmät vastaukset kysymyksiin kirjoitusprosessin aikana. Taiteellisen jatkotutkintoni kirjallisen työn tavoitteena on ensinnäkin ottaa selvää, mitä lasten soittamat ns. omasta päästä laulut ja soitot ovat. Minulle avautui uudenlaisen tajunnan kautta, mitä lasten spontaani musiikki on omassa opetuksessani ja mitä sen merkitys kansanmusiikillisessa kontekstissa on. Lapsen spontaanit laulut kuuluvat oleellisesti siihen vaiheeseen, jossa hän alkaa tuottaa musiikkia omassa kulttuurissaan. Sitä voi verrata esimerkiksi muistinvaraisen musiikin maailmassa syntyneeseen runolauluun. Useissa tutkimuksissa lapsi nähdään lähtökohtana, jota pitää alkaa opettaa. Johtopäätökseni kuitenkin on, että lapsi ei ole jotain, mitä hän ei osaa vaan mitä hän osaa jo. Merkityksellistä on luoda opetustilanteessa olosuhteet, joissa tämä otetaan huomioon. Nämä ovat pedagogisen tutkimukseni tärkeimmät tulokset. Pidin jatkotutkintokonserttini vuosina 2008–2013. Tutkin konserttien kautta, miten kansanmusiikin opiskelu muutti käsityksiäni musiikin tekemisestä, soittamisesta ja laulamisesta. Selvitän kirjallisessa työssäni, mistä omassa improvisoinnissani on kyse. Kerron, miten Heikki Laitisen kehittämä kansanmusiikkipedagogiikka vaikutti minuun, ensimmäisen vuosikurssin opiskelijaan. Soitto ja laulu saivat mielessäni toisenlaisen arvon ja merkityksen kuin mitä olin siihen mennessä oppinut tuntemaan. Kansanmusiikki on antanut minulle luvan suhtautua musiikin tekemiseen omakohtaisesti. Saan soittaa ja laulaa omalla äänelläni ja omalla tavallani. Historiallinen kansanmusiikki on täynnä esimerkkejä, musiikillisia esikuvia naisista ja miehistä, joille soitto ja laulu oli kuin toinen äidinkieli. Heidän elämänsä – ilot ja murheet – soi heidän sävelissään. Huomasin, että konserteissa annoin saman tapahtua myös minulle. Kansanmusiikin estetiikan kautta musiikillinen maailmankuvani muuttui täydellisesti. Nuoruuden unelma muuttui todeksi. Löysin itselleni merkityksellisen tavan improvisoida, soittaa omasta päästä. Löysin oman musiikkini.I began my bachelor’s studies in folk music in 1983 when the Sibelius Academy’s Folk Music Department was established. It was not until then that I learned about the living oral tradition and the thousands of archived recordings and music sheets of Finnish folk music. The improvisatory nature of folk music was not, after all, an exclusive feature of distant cultures as I had earlier learned and imagined. Finland’s Western music culture had depths that I had never encountered or experienced. In the 1990s, the Folk Music Department decided to include improvisation in its definition of folk music. This decision reformed the folk music students’ ideas of improvisation and the ways in which folk music can be played, sung, and performed. I will approach folk music improvisation in this study by briefly describing the research into improvisation that has been conducted by certain folk musicians in the context of their doctoral studies. In this thesis, I will discuss the concept of ‘making music from one’s own head’ from the viewpoints of an artist and a teacher. My 35-year-long experience of teaching folk music has given me ideas about what folk music teaching could be and should be. For this artistic doctoral degree, I applied the following methods: observing and listening to my folk music idols, myself, and my students; teaching and playing folk music; and delving into the relevant literature. I discovered the most important answers to my research questions during my writing process. The primary goal of my artistic doctoral thesis is to discover what making music from one’s own head entails for children. Through my work with children, I have experienced a new realisation of what children’s spontaneous music-making means to my own teaching and what it means in the folk music context. Spontaneous songs are a feature of a phase in children’s development in which they begin to make music in their cultural context. These songs compare to runo songs from the world of the oral music tradition. Many studies view the child as a starting point for instruction. My finding, however, is that children are not defined by what they cannot do; instead, they are defined by what they already know how to do. This must be taken into account when creating a teaching context. The preceding information sums up the most important results of my research. I gave my doctoral concerts between 2008 and 2013. In the concerts, I explored how studying folk music has changed my ideas of making music, playing music, and singing. In my thesis, I describe my improvisation process. I recount how Heikki Laitinen’s folk music pedagogy influenced me when I was a first-year student. For me, playing music and singing assumed a new value and meaning. Folk music has allowed me to have a personal relationship to music-making. I am allowed to play music and sing in my own voice and in my own way. Traditional folk music is abundant with examples of musical idols – women and men for whom playing and singing were like a second native language, whose joys and sorrows could be heard in their music. I came to notice that, in the concerts, I allowed the same emotions to be heard in my music. While studying the folk music aesthetics, my musical world view changed completely. The fancies of my youth came true. I found a meaningful, for me, way of improvisation: making music from my own head. I found my music.
Poismaalattu valokuva : digitaalisen valokuvan aineellistaminen ja sanallinen kuvailu taiteellisen tutkimuksen menetelminä
Seppälä, Mia (Taideyliopiston Kuvataideakatemia, 2026)
Opinnäyte (tohtori)
Tämä kuvataiteen tohtorin opinnäyte tarkastelee digitaalisen valokuvan aineellistamista sekä kuvan sanallistamisen tapoja osana taiteellista työskentelyä. Tutkimuksessa kehitetään menetelmä nimeltä poismaalaaminen, jossa kankaalle tulostetusta valokuvasta poistetaan pigmenttiä asteittain alkuperäisessä kuvauspaikassa. Tavoitteena ei ole lisätä kuvaan uusia elementtejä, vaan laajentaa tulkintaa visuaalisesta tarkastelusta kohti kuvan suhdetta sen ympäristöön ja kontekstiin. Erityistä huomiota kiinnitetään siihen, miten kuvan kautta tapahtuvaa vuorovaikutusta voidaan kokea paitsi yksilöllisesti myös jaetusti sekä silloin kun visuaalinen kuva puuttuu tai on vaikeasti hahmotettavissa. Tällöin kielen merkitys korostuu. Ekfrasis, joka tarkoittaa sanallista kuvausta visuaalisesta teoksesta, alt-teksti, joka tarkoittaa saavutettavuuden tarpeisiin tuotettua kuvien sanallista kuvailua, sekä puhuttu kuvailu toimivat keinoina tutkia, miten kuvan merkitys rakentuu ja muuntuu eri esittämisyhteyksissä. Kielelliset jäsennystavat tuovat näkyviin myös teosprosessin aikana syntyvän tilannelähtöisen, usein vaikeasti sanallistettavan tiedon, joka ei ole havaittavissa valmiista teoksesta. Jännite, joka muodostuu kuvan ja sen sanallisten ilmaisumuotojen välille, nostaa esiin kysymyksiä kuvan ja kielen suhteesta sekä siitä, kenen antama kuvailu ohjaa kuvan merkitysten rakentumista. Opinnäyte koostuu kirjallisesta osasta ja kolmesta taiteellisesta kokonaisuudesta, joissa mainittuja menetelmiä sovelletaan kauppakeskuksessa, julkisella uimarannalla ja taidemuseossa. Poismaalaamisen sekä siihen liittyvien kielellisten tutkimusmenetelmien ja kokeellisten järjestelyiden avulla pyritään kehittämään kielellisiä keinoja, joiden avulla kuvallinen kokemus voidaan ymmärtää ja jakaa myös sellaisten aistimisen ja tulkinnan tapojen kautta, jotka täydentävät visuaalista havaintoa.Abstract This thesis for the Doctor of Fine Arts examines the materialisation of the digital photograph and the linguistic ways in which the image can be structured as part of artistic practice. The study develops a method called depainting, in which pigment is gradually removed from a photograph printed on canvas at the site where it was originally taken. The aim is not to add new elements to the image, but to shift the emphasis from visual interpretation towards the image’s relationship with its environment and context. Particular attention is given to how interaction mediated through images can be experienced both individually and collectively as well as in situations where the visual image is absent or difficult to perceive. In these cases, language plays a central role. Ekphrasis, which refers to the verbal description of a visual work, alt text, which refers to verbal image description produced for accessibility purposes, and spoken description serve as means to explore how the meaning of an image is constructed and transformed across different modes of presentation. Linguistic structuring also reveals the situated and often tacit knowledge that emerges during the artistic process, which cannot be observed in the completed work. The tension that arises between the image and its verbal modes of expression raisesquestions about the relationship between image and language, as well as whose description shapes the construction of meaning. The thesis consists of a written component and three artistic projects situated in a shopping centre, a public beach, and an art museum. Through depainting and related linguistic research methods and experimental setups, the thesis seeks to develop tools that enable visual experience to be understood and shared through modes of sensing and interpretation that complement visual observation.Abstrakt Detta lärdomsprov i bildkonst undersöker den digitala fotografins materialisering samt de språkliga sätt på vilka bilden kan struktureras som en del av det konstnärliga arbetet. I studien utvecklas en metod med namnet bortmålning, där pigment successivt avlägsnas från ett digitalt utskrivet fotografi på duk på den ursprungliga fotograferingsplatsen. Syftet är inte att tillföra nya element i bilden, utan att förskjuta tyngdpunkten från en tolkning baserad på visuell iakttagelse till bildens relation till sin omgivning och kontext. Särskild uppmärksamhet riktas mot hur den interaktion som sker via bilden kan erfaras både individuellt och gemensamt samt i situationer där den visuella bilden saknas eller är svår att urskilja. I sådana fall framträder språkets betydelse. Ekfrasis, som avser en verbal beskrivning av ett visuellt verk, alt‑text, som avser verbal bildbeskrivning framtagen för tillgänglighetsbehov, samt ljudlig beskrivning fungerar som sätt att undersöka hur bildens betydelse byggs upp och förändras i olika presentationssammanhang. De språkliga sätten att strukturera bilden synliggör också den situationsbundna och ofta svårbeskrivna kunskap som uppstår under arbetsprocessen och som inte framträder i det färdiga verket. Den spänning som uppstår mellan uttrycksformerna lyfter fram frågor om relationen mellan bild och språk samt om vems beskrivning som styr hur bildens betydelser formas. Lärdomsprovet består av en skriftlig del och tre konstnärliga helheter där de nämnda metoderna tillämpas i ett köpcentrum, på en allmän badstrand och på ett konstmuseum. Med hjälp av bortmålning och tillhörande språkliga forskningsmetoder och experimentella arrangemang strävar arbetet efter att utveckla språkliga redskap med syftet att göra den visuella erfarenheten möjlig att förstå och dela även genom sätt att förnimma och tolka som kompletterar den visuella observationen.
Mental–Perceptual Abilities and Giftedness Identification in Children Gifted for Music: A Study Across Musical and Non-Musical Families
López-Íñiguez, Guadalupe; Angel-Alvarado, Rolando (MDPI, 2026)
Lehtiartikkeli
Children gifted for music are often described as possessing heightened perceptual and sensory abilities, yet little is known about how these abilities are understood within different family contexts or how giftedness is experienced as an identity. This mixed-methods study examined alignment between gifted children’s and parents’ perceptions of children’s mental–perceptual abilities, the role of parental musical background, and how giftedness is explained and emotionally negotiated. Twenty-two children identified as gifted for music and 25 parents completed a survey based on Gagné’s Differentiated Model of Giftedness and Talent assessing six mental–perceptual abilities, followed by semi-structured interviews. Quantitative analyses revealed a strong positive association between child and parent ratings, alongside a consistent tendency for parents to provide higher evaluations. Parental professional musical background did not significantly moderate alignment but was associated with greater variability in both children’s and parents’ ratings. Qualitative findings indicated shared experiential understandings of ability across families, alongside systematic differences in evaluative frameworks: musician parents more frequently drew on technical, comparative, and training-based standards, whereas non-musician parents relied on affective and everyday observations. Children across contexts often expressed modesty or ambivalence toward being labeled gifted, while parents balanced pride with concern about pressure. Overall, perceptions of mental–perceptual ability emerged as relationally constructed within family environments that shape how musical giftedness is recognized and supported.
Rethinking Gifted Music Education Through Aesthetic Care : A Critical-Theoretical Perspective
Li, Chun; López-Íñiguez, Guadalupe (Sage, 2026)
Lehtiartikkeli
This article develops a conceptual framework for aesthetic care in gifted music education, integrating care ethics and Foucault’s notion of aesthetic existence. Recognizing that children and adolescents gifted for music face heightened performance pressures, perfectionism, and identity-related vulnerabilities, the study foregrounds the ethical and relational dimensions of music pedagogy alongside technical skill development. Drawing on philosophical, theoretical, and critical literature, and informed by Engeström’s Activity Theory, it conceptualizes aesthetic care as a relational, perceptual, and ethical orientation that cultivates gifted students’ aesthetic sensitivity, reflective engagement, and moral-aesthetic discernment. The framework articulates ten pedagogical principles: dialogic aesthetic engagement, ethical relational care, co-agency in aesthetic creation, culturally mediated experiences, responsive attunement, multi-voiced participation, reflective aesthetic consciousness, developmental differentiation, integrative musicianship, and transformative aesthetic encounters. By linking ethical attentiveness with aesthetic cultivation, this conceptual-theoretical study positions music education as a site for holistic artistic and personal development, offering music teachers a lens to nurture sustainable identities, relational competence, and flourishing musical lives.
Challenging the salvation stories of music education: Adolescent music school students narrating their musical ecosystems
Backer Johnsen, Hanna (Sage, 2026)
Lehtiartikkeli
Music education tends to portray marginalized students—for example those with foreign backgrounds or from low-income families—as needing to be “saved” by music education. While these stories are potentially helpful when securing funding and promoting socially driven initiatives as part of institutions’ inclusive aims, they simultaneously risk obscuring the complexities of meaningful music-making and overlook the lived experiences of the young people involved, thereby perpetuating structural inequities. This article addresses the question of inclusion from the perspective of students themselves by exploring adolescents’ experiences in Floora, a social innovation within the Basic Education in the Arts music system in Finland, providing access to regular instrumental tuition at music schools for children and young people who would not otherwise be able to participate due to socio-economic barriers. The empirical material has been generated through interviews with adolescents in Floora and analyzed through narrative inquiry. The findings articulate how students’ experiences of regular music tuition do not align with benevolent professional salvation stories. Rather, the findings point to the complexity of meanings given to music-making and instrumental learning, creating a whole ecosystem of social and musical encounters where agency can be achieved or challenged far beyond music schools. Recognizing the multiplicity of young people’s musical worlds and viewing these worlds as interconnected requires professional responsibility and genuine knowledge sharing among all involved, fostering the potential for social justice and more democratic practices within music schools.