Rajaa hakua
Hakuohje

Taju

Taju on Taideyliopiston avoin julkaisuarkisto. Arkistoon tallennetaan Taideyliopistossa tuotettua kokotekstiaineistoa kuten väitöksiä, opinnäytetöitä, taiteellista tutkimusta, tieteellisten artikkeleiden rinnakkaistallenteita, julkaisusarjoja, oppimateriaaleja sekä digitoituja nuotteja, äänitteitä ja konserttitallenteita. Osa aineistosta on vapaasti saatavissa (Open Access) ja osa on käytettävissä vain kirjaston Taju-työasemilla. Jotkin aineistot ovat myös käytettävissä Taideyliopiston tunnuksilla.

Kokoelmat

Näytetään 1 - 10 / 10

Viimeksi tallennetut

  • Lavastamisesta : mikä on tarpeeksi – kestävää?
    Pietiläinen, Tiina (Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu, 2026)
    Opinnäyte (maisteri)
    Tässä maisterin opinnäytteen kirjallisessa osiossa pohdin sitä, miten voisin lavastajana pyrkiä toimimaan ekologisesti kestävämmin. Kysymys on monimutkainen ja monitasoinen – se kietoutuu niin estetiikkaan, yhteiskunnan rakenteisiin kuin työhyvinvointiinkin. Kysymyksen laajuuden vuoksi tarkoituksenani ei ole löytää yhtä selkeää vastausta kestävämpään työskentelyyn ja lavastussuunnitteluun vaan arvioida sitä, mitä olen opiskeluaikanani tehnyt ja oppinut sekä miten toivottavasti voin tulevaisuudessa hyödyntää keräämiäni tietoja. Lähtökohtana kirjalliselle osiolle toimivat pohdintani omasta estetiikastani sekä esteettisten mieltymysteni kietoutumisesta lavastamiseen. Lisäpontimena toimivat havaintoni opinnäytteeni taiteellisen osan, Keijukaisen äiti -produktion, suunnittelu- ja valmistusprosessista. Produktiota raamittivat tiukahko aikataulu, pieni budjetti ja esitystilana toiminut suojeltu Suomenlinnan Paarlastihuone. Prosessi sai minut kyseenalaistamaan ajatuksiani siitä, mitä ajattelen lavastamisen olevan. Perinteisesti ajatellen lavastajan työ on liittynyt materiaalin tuottamiseen ja siksi mietin, rajoittaako huoleni maapallon kestokyvystä sitä, minkä näköisiä tai tyylisiä lavastuksia voisin suunnitella. Etsin tietoa estetiikasta liittyen ympäristökysymyksiin ja referoin löytämiäni erilaisia tapoja lähestyä ekologisesti kestävämpää suunnittelua niin ajatustasolla kuin käytännössä. Ymmärsin, että taiteen tekijänä olen vastuussa valinnoistani myös ekologisesta näkökulmasta, mutta toisaalta taiteella itsellään on myös itseisarvo. Hahmotin, että tärkeintä olisi miettiä esityksen ympäristövaikutuksia etukäteen ja siihen pitäisi pystyä varaamaan riittävästi aikaa. Ei ole olemassa jotain tiettyä ekologisesti kestävämpää estetiikkaa, mutta voisi olla paikallaan miettiä tarkemmin esimerkiksi sitä, millä perusteella valitsee materiaaleja lavastukseen. Tajusin myös, että vierailevana lavastajana työelämässä muun muassa teosten ja näyttämön koko sekä ulkoa määritellyt aikataulut vaikuttavat siihen, miten helppoa tavoitteisiin on päästä. Opinnäyteprosessin aikana keräämäni tiedon valossa kestävämmän suunnittelun yhtenä tärkeänä ja helpoimmin lähestyttävänä lähtökohtana on miettiä mahdollisimman tarkkaan teoksessa käytettävien materiaalien elinkaari, käyttää mahdollisimman paljon olemassa olevia ja kierrätettyjä aineksia sekä pohtia koko työryhmässä, mikä on tarpeeksi ja riittävää juuri tässä esityksessä. Myös omasta jaksamisestaan on syytä huolehtia.
  • Soluttautuminen lavastuksen lähtökohtana
    Pietilä, Anna (Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu, 2026)
    Opinnäyte (maisteri)
    Soluttautuminen lavastuksen lähtökohtana pohtii tekijän oman skenografisen praktiikan kehittymistä osana taiteellista teosta HANKE (2026). Opinnäytteen keskiössä ja taiteellisen työskentelyn lähtökohtana on ajatus sosiaalisista näyttämöistä. Sosiaalisia näyttämöitä lähestytään soluttautumisen praktiikalla, joka tarkoittaa erilaisten yhteisöjen ja tilanteiden havainnoimista uteliaalla katseella. Teoksen taustalla oli havainto taideopiskelijoiden kokemasta toivottomuudesta ja kysymys siitä, voisiko kauppakorkeakoulusta löytyä uskoa epävarmaan tulevaisuuteen? Tätä tutkittiin kollektiivisessa esitysprosessissa, johon sisältyi vierailuja kauppakorkeakoulussa, haastatteluja ja työpajajaksoja. Lopullinen esitys yhdisti havainnot esitysinstallaatiomuotoiseen näyttämöön, jossa näyttämöllinen leikki ja repliikki ”Ostatsä tän?” kiteyttää epäuskoisuutta tulevaisuudesta taidealalla. Teos toimi myös itsenäisenä installaationa esitystapahtuman välissä. Teoreettisesti opinnäyte nojaa muun muassa Augusto Boalin yhteiskunnalliseen teatteriajatteluun, jossa teatteri toimii välineenä sosiaalisten rakenteiden tarkasteluun. Lisäksi Rachel Hannin skenografian käsitteistö sekä Henri Lefevbren ajatus sosiaalisen tilan rakentumisesta tukevat pohdintaa näyttämön ja ympäristön suhteesta, missä tekijän skenografinen tavoite on tilojen suunnittelemisen lisäsi rakentaa kokemuksia. Opinnäytetyön tavoitteena on laajentaa teatterin tekemisen tapoja perinteisten tilojen ulkopuolelle, sekä kehittää tekijän omaa skenografista ajattelua ilmiölähtöisenä, kokemuksellisena ja yhteiskunnallisesti kytkeytyvänä praktiikkana.
  • Lavastajan ajatuksia sisältövaroituksista
    Myllyaho, Virva (Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu, 2026-04-28)
    Opinnäyte (maisteri)
    Tämä opinnäyte pohtii sisältövaroituksia ja lavastajan roolia suhteessa sisältövaroituksiin. Lavastuksen opiskelijana olen kiinnostunut teatterista ja sen perusteella olen päättänyt käsitellä sisältövaroituksia teatterikontekstissa. Tärkeimpänä lähteenäni toimii lavastaja Aino Väisäsen kandidaatin opinnäytetyö Teatteri voi ja saa aiheuttaa tunteita: sisältövaroitusten käyttö esittävien taiteiden kentällä (2020). Keskityn kirjallisessa opinnäytteessä erityisesti perinteiseksi miellettyihin esitystiloihin kuten kaupunginteattereihin ja muihin suuriin teattereihin. Tämän rajauksen perusteella tein koonnin 18 eri puolelta Suomea löytyvästä teatterista ja tarkastelin, kuinka monesta ohjelmistossa olevasta esityksestä löytyy sisältövaroituksia tai ikärajasuosituksia. Lisäksi pohdin teatteritilan luonnetta ja teatterissa käymiseen liittyviä tapoja. Käyn erilaisten esitys esimerkkien kautta läpi myös läpi erilaisia keinoja, joilla lavastaja voi vaikuttaa teokseen ja sitä kautta sisältövaroituksiin. Esittelen myös taiteellisen lopputyöni, Unentekijä -monologiesityksen. Pohdin teosesittelyssä omaa suhdettani esityksen teemoihin. Kerron omasta ja työryhmän työskentelystä. Mukana on kuvia suunnitteluvaiheista sekä lopullisesta esityksestä. Teatterikorkeakoululla esitetty teos teki vierailun myös Mikkelin työväen näyttämöpäiville ja kirjoitan, kuinka otin vierailun huomioon suunnittelussa. Tulen kirjallisessa opinnäytteessä siihen tulokseen, että sisältövaroitusten täytyy olla tarkkoja, jotta ne hyödyttävät katsojaa. Epämääräiset tai ympäripyöreät varoitukset aiheuttavat mahdollisesti turhaa ahdistuneisuutta katsojassa. Myös koosteeni 18 eri teatterista paljasti sen, että vain pieneen määrään esityksiä on asetettu sisältövaroituksia, mutta lähes kaikista esityksistä löytyy kuitenkin ikärajasuositus. Pohdin lavastajan roolia suhteessa sisältövaroituksiin ja tulin siihen tulokseen, että lavastaja voi vaikuttaa usein katsomoon, esityksen tyylilajiin ja ennakkomateriaaliin. Nämä ovat olennaisesti sidoksissa sisältövaroituksiin. Johdannon lisäksi opinnäytteessä on viisi lukua. Toisessa luvussa käyn läpi mitä ovat sisältövaroitukset ja mistä ne ovat lähtöisin. Sen lisäksi pohdin lyhyesti elokuva-alan käytäntöjä liittyen sisältövaroituksiin ja kuinka ajan henki vaikuttaa siihen, minkälaisia varoituksia teoksille asetetaan. Kolmannessa luvussa pureudun tarkemmin lavastajan rooliin ja käyn läpi tekemäni koosteen teatterien sisältövaroitustilanteesta vuonna 2026. Neljännessä luvussa kirjoitan sisältövaroituksiin liittyvistä erilaisista näkökulmista ja minkälaisia tunteita ne ovat herättäneet. Pohdin myös mistä katsojaa täytyy varoittaa ja miten. Viidennessä luvussa kerron taiteellisesta lopputyöstä, Unentekijästä. Kuudennessa eli viimeisessä luvussa kokoan opinnäytteen ajatukset ja pohdin minkälaisia havaintoja olen tehnyt ja kuinka aiheen parissa voisi edetä.
  • Lavastajana äiti : keskusteluja vanhemmuuden ja työn yhteensovittamisesta
    Kotkaniemi, Vera (Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu, 0026-04-29)
    Opinnäyte (maisteri)
    Lavastustaiteen maisterin kirjallinen opinnäytetyöni käsittelee lavastajan ammatin ja vanhemmuuden yhteensovittamista omasta näkökulmastani äitinä sekä viiden eri sukupolvea edustavan lavastajan haastattelujen kautta. Opinnäytetyötäni voi kuvailla vertaisten välisenä keskustelukokonaisuutena, jonka keskeisen lähdeaineiston haastattelut muodostavat. Haastatteluiden avulla pyrin selvittämään, millaisia keinoja ja ratkaisuja lavastajat ovat löytäneet työn ja perhe-elämän yhdistämiseen sekä miten vanhemmuus vaikuttaa heidän työskentelytapoihinsa ja luovaan prosessiinsa. Haastatteluissa käsittelen urapolkuja, perhetilanteita, työn kuormitustekijöitä sekä käytössä olevia tukiverkostoja. Lisäksi tarkastelen haastateltavien näkemyksiä työn ja perheen yhteensovittamisen tulevaisuudesta. Peilaan näitä kokemuksia omiin havaintoihini, joissa korostuu luovan työn rajattomuus: työ seuraa usein vapaa-ajalle, eikä selkeiden rajojen asettaminen ole yksinkertaista. Opinnäyte tuo esiin ristiriidan, joka syntyy kahden merkityksellisen roolin – vanhemmuuden ja taiteellisen työn – välillä. Samalla se nostaa esiin laajemman, usein vaietun ilmiön esittävien taiteiden kentällä, jossa epäsäännölliset työajat haastavat perhe-elämää. Työni tavoitteena on avata aiheesta keskustelua lempeästi ja ratkaisukeskeisesti sekä etsiä keinoja tasapainon löytämiseen. Opinnäytteeseen sisältyy myös taiteellinen osa, Little_star95 – Ooksä online? (2025), jonka kautta tarkastelen käytännössä työn ja perheen yhteensovittamista produktioprosessin aikana.
  • Kamarinäytelmä : ja mitä se tarkoittaa nykypäivänä?
    Toivola, Peppi (Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu, 2026)
    Opinnäyte (maisteri)
    Tässä opinnäytteessä tutkin kamarinäytelmää näytelmän lajina sekä myös termin historiallista kontekstia. Esittelen muutamia tunnettuja kamarinäytelmiä ja niiden kirjailijoita. Kerron myös käymästäni kamarinäytelmäkurssista ja taiteellisesta opinnäytteestäni, jota aloin kirjoittaa kurssilla. Pohdin sitä, tuliko taiteellisesta opinnäytteestäni kamarinäytelmä. Tulen siihen lopputulokseen, että näytelmässäni on enemmän eroavaisuuksia kuin yhtäläisyyksiä kamarinäytelmien kanssa. Esittelen myös yhden nykynäytelmän ja vertailen sen yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia historiallisiin kamarinäytelmiin. Lopuksi pohdin sitä, miten historialliseen kontekstiin sidonnaista kamarinäytelmä-termiä tulisi käyttää nykypäivänä. Vai tulisiko ollenkaan? Tulen siihen lopputulokseen, että termiä kannattaa käyttää inspiraationa ja suuntaa antavasti, ei niinkään suljettuna lokerona, johon joko mahtuu täysin tai ei mahdu ollenkaan. Liitteenä on taiteellinen opinnäytteeni, näytelmä Mitä tapahtui Oliverille?