Paljastamisen pakko : henkilökohtaisuuden ansat ja mahdollisuudet nykyteatterissa

Abstract

Tämä kirjallinen opinnäytetyö tarkastelee henkilökohtaisuuden merkitystä nykypäivän teatteritaiteessa ja erityisesti ohjaajantaiteessa. Työ pohjautuu opinnäytteeni taiteelliseen osioon, eli kirjoittamaani ja ohjaamaani näytelmään Männistön koti – yksi pelastui, joka perustuu omakohtaisiin koulukotikokemuksiini. Tässä kirjallisessa osiossani analysoin henkilökohtaisuuden eri ilmenemismuotoja, kuten omaelämäkerrallisuutta, tunnustuksellisuutta sekä autofiktiota, sekä niiden suhdetta taiteelliseen muotoon, sisältöön ja vastaanottoon. Pohdin, kuinka henkilökohtaisuus voi toimia taiteellisena voimavarana, mutta myös hyvin kuormittavana taakkana. Erityishuomioni kohdistuu siihen, miten nykyajassa henkilökohtaisuudesta on tullut myös eräänlaista julkista valuuttaa, jota taiteilijoilta odotetaan osana näkyvyyttä ja henkilöbrändiä. Tutkin myös henkilökohtaisuuden historiallista kehitystä teatterissa muun muassa Stanislavskin, Brechtin, Grotowskin, Artaud’n ja postmodernin teatterin näkökulmista ja viittaan myös nykypäivän performatiivisen taiteen käsitteisiin, kuten Erika Fischer-Lichten esittämään “performatiiviseen käänteeseen”. Jäsennän työssäni myös henkilökohtaisuuden eri tasoja ohjaajantyössä: sisällöllinen, prosessuaalinen, esteettinen ja poliittinen henkilökohtaisuus. Reflektoin omien kokemusteni ja teoreettisen viitekehyksen avulla sitä, miten henkilökohtaisuus voi näyttäytyä ohjaajalle sekä voimauttavana että rajoittavana tekijänä. Opinnäytetyö pyrkii avaamaan henkilökohtaisuuden monikerroksisuutta ja – tulkintaisuutta nykyteatterin ja –taiteen kentällä ja kysyy, voiko henkilökohtaisuudelle löytää taiteessa muodon, jossa se on merkityksellistä ilman, että se muuttuu uuvuttavaksi tai pelkäksi itsensä myymiseen liittyväksi välineeksi.