Paljastamisen pakko : henkilökohtaisuuden ansat ja mahdollisuudet nykyteatterissa
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
Tiivistelmä
Tämä kirjallinen opinnäytetyö tarkastelee henkilökohtaisuuden merkitystä nykypäivän teatteritaiteessa ja erityisesti ohjaajantaiteessa. Työ
pohjautuu opinnäytteeni taiteelliseen osioon, eli kirjoittamaani ja ohjaamaani näytelmään Männistön koti – yksi pelastui, joka perustuu
omakohtaisiin koulukotikokemuksiini. Tässä kirjallisessa osiossani analysoin henkilökohtaisuuden eri ilmenemismuotoja, kuten
omaelämäkerrallisuutta, tunnustuksellisuutta sekä autofiktiota, sekä niiden suhdetta taiteelliseen muotoon, sisältöön ja vastaanottoon.
Pohdin, kuinka henkilökohtaisuus voi toimia taiteellisena voimavarana, mutta myös hyvin kuormittavana taakkana. Erityishuomioni
kohdistuu siihen, miten nykyajassa henkilökohtaisuudesta on tullut myös eräänlaista julkista valuuttaa, jota taiteilijoilta odotetaan osana
näkyvyyttä ja henkilöbrändiä. Tutkin myös henkilökohtaisuuden historiallista kehitystä teatterissa muun muassa Stanislavskin, Brechtin,
Grotowskin, Artaud’n ja postmodernin teatterin näkökulmista ja viittaan myös nykypäivän performatiivisen taiteen käsitteisiin, kuten Erika
Fischer-Lichten esittämään “performatiiviseen käänteeseen”.
Jäsennän työssäni myös henkilökohtaisuuden eri tasoja ohjaajantyössä: sisällöllinen, prosessuaalinen, esteettinen ja poliittinen
henkilökohtaisuus. Reflektoin omien kokemusteni ja teoreettisen viitekehyksen avulla sitä, miten henkilökohtaisuus voi näyttäytyä
ohjaajalle sekä voimauttavana että rajoittavana tekijänä. Opinnäytetyö pyrkii avaamaan henkilökohtaisuuden monikerroksisuutta ja –
tulkintaisuutta nykyteatterin ja –taiteen kentällä ja kysyy, voiko henkilökohtaisuudelle löytää taiteessa muodon, jossa se on merkityksellistä
ilman, että se muuttuu uuvuttavaksi tai pelkäksi itsensä myymiseen liittyväksi välineeksi.